EKP laski ohjauskorkoja jälleen 0,25 prosenttiyksikköä
Euroopan keskuspankki jatkaa ohjauskorkojen alentamista.Euroopan keskuspankki EKP jatkaa ohjauskorkojensa alentamista. Pankki laskee korkojaan 0,25 prosenttiyksikköä. Tärkein ohjauskorko eli liikepankkien talletuskorko asettuu laskun jälkeen 2,75 prosenttiin.
Yleinen oletus on, että EKP jatkaa koronlaskuja kevään edetessä. Viime vuoden aikana se alensi ohjauskorkojaan neljä kertaa.
EKP totesi lausunnossaan, että inflaation saaminen kuriin etenee hyvin. EKP odottaa, että noin kahden prosentin tavoitetaso saavutetaan tämän vuoden aikana.
Tulevista koronlaskuista EKP totesi, että päätökset tehdään kokous kerrallaan käytettävissä olevan tiedon nojalla. Markkinoilla kuitenkin odotetaan, että EKP jatkaa korkojensa alentamista 0,25 prosenttiyksikön askelein, kunnes talletuskorko päätyy noin kahteen prosenttiin.
”2,75 prosentin talletuskorko on edelleen talouskehitystä jarruttavalla tasolla.” Jan von Gerich
Nordean pääanalyytikko Jan von Gerich ennakoi viestipalvelu X:ssä, että seuraava koronlasku tulee maaliskuussa. Laskuvaraa riittää vielä.
”2,75 prosentin talletuskorko on edelleen talouskehitystä jarruttavalla tasolla, ja neutraaliin korkotasoon on vielä matkaa”, von Gerich kirjoitti.
OP-ryhmän seniorimarkkinaekonomisti Jari Hännikäinen piti EKP:n lausunnossa silmiinpistävänä sitä, että siinä ei mainittu sanallakaan presidentti Donald Trumpin uhkauksia tuontitulleista. Siinä EKP päätyi pitämään matalaa profiilia.
”Tällä viikolla muiden keskuspankkien viestintää on värittänyt korostettu epävarmuus kauppasuhteiden suunnasta ja mahdollisten tuontitullien talous- ja inflaatiovaikutuksista”, Hännikäinen sanoi tiedotteessa.
Hännikäinen ennakoi, että EKP laskee korkoja vielä maalis-, huhti- ja kesäkuussa ennen siirtymistä tarkkailuasemiin. Talletuskoron pohjaksi tulisi siten 2 prosenttia, joka saavutettaisiin kesäkuussa.
Euriborkorkojen suurin lasku on Hännikäisen mukaan jo takanapäin.
”Ennustamme 12 kuukauden euriborin painuvan nykyiseltä 2,5 prosentin tasolta 2,2 prosenttiin kevään aikana.”
”Kärsimme ylikorkeista koroista taloutemme tilaan nähden.” Petri Malinen
Suomen Yrittäjien ekonomisti Petri Malinen kommentoi korkoratkaisua arvioiden, että EKP on taas liikkeellä jälkijunassa.
”EKP:n koronlasku noudattaa jo tuttua linjaa: liian vähän, liian myöhään. EKP myöhästyi korkojen nostosta vuonna 2022. Nyt virhettä tehdään toiseen suuntaan. Markkinaennusteet ovat jo pitkään kertoneet selvästä riskistä liian matalalle inflaatiokehitykselle lähivuosina”, Malinen moitti tiedotteessa.
Suomen talouden kannalta EKP:n myöhästely on haitaksi.
”Kärsimme ylikorkeista koroista taloutemme tilaan nähden. Vaikka korot jatkavat laskemista ja markkinaodotukset povaavat syksylle alle 2 prosentin korkoja, tulisi keskuspankin reagoida rivakammin inflaation alasuuntaisiin riskeihin”, Malinen sanoi.
Hänen mukaansa EKP:n liian kireä rahapolitiikka nyt lisää riskiä, että tulevaisuudessa päädytään taas nollakorkoihin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



