
Stubbista ja Niinistöstä Venäjä-neuvottelujen dream team?
Rauhan esteenä on kaksi asiaa. Tämänhetkinen pattitilanne sopii Putinille, ja Trumpia ei kiinnosta, arvioi MT:n päätoimittaja.
Presidentti Sauli Niinistön Venäjä-kokemukselle on ollut kysyntää toimikauden jälkeenkin. Kuvassa Niinistö MT:n Tapio Nurmisen haastateltavana viime keväänä. Kuva: Timo JulkunenLue artikkelin tiivistelmä- Sauli Niinistö on korostanut neuvottelukosketusta Kremliin ja arvioinut Euroopan olevan pulassa ilman sitä. Alexander Stubb arvioi kesäkuussa kontaktin voivan olla ajankohtainen kahden kuukauden kuluessa, mutta heinäkuussa hän piti tilannetta eskalaation vaiheena. MT:n päätoimittajan mukaan ratkaisu ilman Yhdysvaltain vahvaa panosta on epätodennäköinen.
Tiivistelmä on Rengin, Viestimedian oman tekoälyavustajan, tekemä ja ihmisen tarkistama.Presidentti Sauli Niinistön haastattelu saksalaisessa Der Spiegel -lehdessä herätti huomiota viikonloppuna. Niinistö pohdiskeli mahdollisuutta neuvotteluyhteyden avaamiselle Moskovaan. Ulostulossa ei sen näkyvyydestä huolimatta ollut uutta, sillä Niinistö on pitänyt vuoropuhelua esillä jo aiemmin. Esimerkiksi huhtikuussa Niinistö kuvaili Maaseudun Tulevaisuuden haastattelussa Euroopan olevan pulassa, jos se ei saa aikaan neuvottelukosketusta Kremlin kanssa. Eurooppaan syntyi hänen mukaansa Saksan entisen liittokanslerin Angela Merkelin jälkeen valtatyhjiö, jota presidentti Vladimir Putin käyttää hyväkseen (MT 9.4.). Niinistön ajattelussa kyse ei ole vain Ukrainasta, vaan kyvystä torjua laajemmin Venäjä-uhkaa hybridi-iskuineen.
Niinistö ei ole ajatuksineen yksin. Pisimmälle lienee mennyt Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja, portugalilainen António Costa, jonka kabinetin edustaja oli kesäkuussa yhteydessä Putinin ulkopolitiikan edustajaan. EU-johtajia närkästytti sooloilun lisäksi tiedon saaminen asiasta vasta jälkikäteen.
Niinistö ei ole ajatuksineen yksin.
Tunnusteluyhteyden avaamista on väläyttänyt myös tasavallan presidentti Alexander Stubb. Hän totesi Kultaranta-keskusteluissa kesäkuussa jonkinlaisen kontaktin voivan olla ajankohtainen kahden kuukauden kuluessa. Kuukautta myöhemmin Stubbin analyysi oli muuttunut tämän todetessa MT:n haastattelussa sanatarkasti näin.
”Juuri nyt on ehkä enemmän paineistamisen, ehkä jopa eskalaation vaihe, jonka me näemme. En ole kovin toiveikas sen suhteen, että seuraavan kuukauden aikana saadaan mitään aikaiseksi”.
Stubbin mukaan ratkaisun löytäminen ilman Yhdysvaltain vahvaa panosta on epätodennäköistä (MT 12.7.).
Katseet Ukrainan kannalta siedettävän rauhan synnyttämisessä kääntyvät siis yhä presidentti Donald Trumpiin. Siinä se ongelma onkin, sillä Trumpin mielenkiinto näyttää entisestään lopahtaneen. Sisäpoliittinen paine on suurempi Iran- kuin Ukraina-kysymyksessä.
Trumpin mielenkiinto näyttää lopahtaneen.
Haasteena on, ettei Putin ole selkä seinää vasten. Syksyisten duuman vaalien tuloskin on tiedossa. Ilman uskottavaa vääntömomenttia keskustelut olisivat ajan haaskausta.
Ukraina kykenee iskemään drooneilla Venäjän alueelle, mutta sen ohjuspuolustusjärjestelmässä on yhä merkittäviä aukkoja. Vaarana on otteen lipsahtaminen Venäjälle talven aikana.
Siinä missä Sauli Niinistöä on kuvailtu Euroopan ”Putin-kuiskaajaksi”, Alexander Stubbin vahvuutena ovat hyvät suhteet Donald Trumpiin. Kuva: Jaana KankaanpääSpekulaatioissa Euroopan edustajaksi ovat pyörineet muun muassa Italian entinen pääministeri ja Euroopan keskuspankin ex-pääjohtaja Mario Draghi, ex-liittokansleri Angela Merkel ja EU:n ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja Kaja Kallas. Kulissisooloilu taisi syödä neuvoston puheenjohtajan António Costan mahdollisuudet. Mahdollisina niminä on nostettu esiin myös Stubb ja Niinistö. Entä jos Eurooppa muodostaisi heistä eräänlaisen dream teamin, johon nimettäisiin ”Putin-kuiskaaja” Niinistö ja ”Trump-kuiskaaja” Stubb, vaikka entisen ja nykyisen presidentin henkilökemioiden toimivuutta on joskus epäiltykin. Niinistö tunnistaa Putinin vedätykset ja Stubb osaa käsitellä Trumpin egovetoista persoonaa. Sitä voi hivellä vaikka antamalla tämän voittaa golf-kierroksen Mar-a-Lagossa.
Kirjoittaja on MT:n vastaava päätoimittaja.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat













