Maatilat pelkäävät kesätyöllistämisen byrokratiaa
Työtä pelkäämätön asenne auttoi Ronja Mäkistä saamaan vakituisen työpaikan Wiknerin ratsutilalta Kirkkonummella. Kari Salonen Kuva: Viestilehtien arkistoMTK-Sievi teki alkuvuonna aloitteen nuorten kesätyöpaikoista maatiloilla. Aloite eteni järjestöportaissa aina keskusliiton johtokuntaan asti.
”Tämä on tärkeä ja kehiteltävä asia”, yrittäjyysjohtaja Timo Sipilä MTK:sta sanoo.
MTK-Keski-Pohjanmaa hankkiutui yhteistyöhön alueellisen Suomen 4H-liiton kanssa. Järjestö hoitaa työnantajan velvoitteet ja lähettää maatilalle valmiiksi laaditun laskun.
”Meillä on kokemusta nuorten työllistämisestä”, toiminnanjohtaja Riitta Huhtala Suomen 4H-liitosta sanoo.
Töitä maatiloilla riittää. Nuoret voivat esimerkiksi osallistua peltotöihin, siivota, remontoida ja tehdä pihatöitä.
Maatilan kesätöistä maksetaan palkkaa iän ja työehtosopimusten mukaan. Päälle tulevat työnantajan maksut ja vakuutukset. Työllistämisen hinnasta syntyy usein keskustelua.
”Nuorten kesätyöllistäminen ei ole lähtenyt liikkeelle toivomallamme tavalla”, MTK-toiminnanjohtaja Jouni Jyrinki Kokkolasta sanoo.
MTK-Uusimaan toiminnanjohtaja Jaakko Holsti ei tiedä tarkkaa lukua, kuinka paljon hänen alueensa maatilat työllistävät nuoria tänä kesänä.
Maatilat kasvavat ja tarvitsevat varsinkin sesonkeina nuoria aputöihin.
Kynnys hoitaa eläkevakuutus, tapaturmavakuutus, sosiaaliturvamaksut sekä veronpidätykset voi olla korkea.
Maksubyrokratia on Holstista kohtuuttoman kiemuraista.
”Työllistämisen byrokratia pitää saada helpoksi yhdelle luukulle”, Holsti perää.
Talliyrittäjä Annukka Wikner Kirkkonummelta on samaa mieltä. Monimutkainen systeemi monine työehtoineen estää työllistämistä.
”Yrittäjän vastuu ei häviä, vaikka työnantajapalvelut ostaisi tilitoimistolta”, etelän MTK-liittojen yrittäjyysvaliokunnan varapuheenjohtaja kokee.
Wiknerin Ratsutila työllistää hevosten hoitajia ja ratsastuksen opettajia. Oppilaitoksista tulee harjoittelijoita. Kesäkokki aloittaa piakkoin tilan leirikoululla.
Myös kirkkonummelainen Ronja Mäkinen on saanut tilalta vakituisen työpaikan.
Kesätyöt Mäkinen aloitti 14-vuotiaana. Uralle mahtuu vaatemyyntiä ja piirilevyjen tekoa sekä talliapulaisen töitä.
”Otan vastaan työtä kuin työtä”, hän kertoo ajatelleensa aikanaan.
Kesätyö maatilalla on pääkaupunkiseudun nuorille valtava elämys, sanoo viljelijä Jorma Mikander Porvoosta. Jotkut jatkavat kesätyön innoittamina alan opintoihin.
”Yksi kesätyöntekijämme valmistuu nyt Hyvinkäältä”, Mikander onnittelee. Hyvinkään Hyriassa koulutetaan eläintenhoitajia ja maaseutuyrittäjiä.
Myös peruskoululaisia tutustuu työelämään karjatilalla. Työjaksot kestävät kymmenen päivää, jonka nuoret asuvat tilalla.
Työlistalla on muun muassa lypsämistä ja eläintenhoitoa.
”Työnantajan byrokratia ei suuresti haittaa”, Mikander sanoo.
Mikander valittaa tiedon puutetta siitä, etteivät nuoret hakeudu maatilan töihin.
”MTK ja MTK-liitot voisivat toimia tiedon välittäjinä”, Mikander ajattelee.
JUHANI VIITALA
Työllistämisen byrokratia
pitää saada
helpoksi yhdelle luukulle.«
Yrittäjän
vastuu ei häviä, vaikka työnantajapalvelut ostaisi
tilitoimistolta.«
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
