viikon kysymys Laatu ja kotimaisuus tuolin valintaperusteita
Viikon kysymykseen vastanneista 40 prosenttia kertoi huonekaluja ostaessaan kiinnittävänsä huomiota laatuun. Kotimaisuus on tärkeää noin neljännekselle vastaajista.
Runsas 10 prosenttia puolestaan kiinnittää huomiota hintaan. Saman verran on niitä vastaajia, joille muotoilu on tärkeää. Runsas 10 prosenttia kertoi sisustavansa kirpputoritavaroilla uusien huonekalujen sijaan.
Vain pari prosenttia vastanneista kiinnitti huomiota huonekalujen eettisyyteen.
Viikon kysymys keräsi tällä kertaa runsaat 520 vastausta.
Nimimerkki metsäperkeleen kotona on itse entisöity Pormestari-sohvakalusto 1950-luvulta. Hänen kodissaan ”ei lastulevyhuonekaluja ole eikä tule”.
Myös Viljatilalliselle laatu on tärkein asia huonekaluja ostettaessa.
”Olemme ostaneet huonekaluja hyvin harkiten. Osa huonekaluistamme on isovanhempien ostamia ja niistäkin on tarkoitus osa entisöidä uudelleen käyttöön. Meillä huonekalujen pitää olla aitoa puuta!”
Hipulin ei ole kertomansa mukaan juuri tarvinnut käyttää aikaa tai rahaa huonekalujen ostoon.
”Maatilakodissa on huonekalut edellisten polvien jäljiltä. Huono puoli on se, että kotimme huonekalut ovat jonkun muun valitsemia eivätkä ole välttämättä jokainen aivan makumme mukaan.”
Nimimerkki kuitenkin muistuttaa, että jos huonekalut uusisi, tilalle ei ehkä saisi hankittu yhtä kestäviä
Outikin arvostaa vanhaa. Vanhojen tavaroiden liikkeistä ja kirpputoreilta löytyy laadukkaita puuliitoksia ja kunnostamiskelpoisia huonekaluja.
”Halpahuonekalut ovat kertakäyttötavaraa, josta pitäisi periä jo oston yhteydessä tuplakierrätysmaksu. ”
Pöllö toistaa vanhan totuuden, että köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa. Siksi hän valitsee huonokalun laadun perusteella.
”Tarkoitus on, että tuote kestää pitkään käytössä. Myös kotimaisuus on tärkeää, mutta siitä joutuu joskus tinkimään.”
Fasaanin mielestä muotoilu on kodinsisustamisen A ja O. ”Kun netistä katselee myytäviä asuntoja, kyllä täytyy sanoa, että estetiikka ei juuri suomalaisessa kodissa ole etusijalla. Meillä suomalaisilla on huono sisustusmaku.”
Budjettiriihessä leikattiin ahkerasti valtion talouden menoja. Kerro meille, mistä sinun mielestäsi säästöjä olisi pitänyt hakea.
Viikon kysymys tutussa osoitteessa www.maaseuduntulevaisuus.fi
MAIJA ALA-SIURUA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
