Metsäpeuran istutuksia jatketaan
Peuroja
vapautettaisiin vuosien
2018–2019 aikana.
OULU (MT)
Metsäpeuraa aletaan palauttaa istutuksin ainakin kahdelle alueelle Suomessa.
Alueet ovat Pyhännän seutu Pohjois-Pohjanmaalla sekä Etelä-Pohjanmaan ja Satakunnan maakuntien rajaseutu.
Jos hankkeella riittää rahaa, palautusistutuksia tehdään myös Ruunaan seudulle Pohjois-Karjalaan.
Palautus toteutetaan siten, että villejä ja eläintarhoista hankittuja kantayksilöitä siirretään totutustarhaan. Vain siellä syntyneitä jälkeläisiä vapautetaan.
”Näkisin, että peurat ovat tarhassa vuonna 2017”, projektipäällikkö Sakari Mykrä Metsähallituksesta kertoo.
Ensimmäisiä peuroja vapautettaisiin vuosien 2018–2019 aikana. Kokonaisuudessaan tarhaus kestäisi viisi vuotta.
Metsäpeuroja on 1970-80-luvulla siirretty menestyksekkäästi Suomenselälle.
Nyt Suomenselän kanta on pysähtynyt ja Kainuun kanta taantunut. Venäjän Karjalassa laji kärsii salametsästyksestä. Missään muualla metsäpeuraa ei esiinny.
Mykrä vakuuttaa, että liikenne, maatalous ja paikallisten mielipiteet otetaan istutuksissa huomioon. Ne pyritään toteuttamaan valtion mailla.
SUVI NIEMI
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
