Vuosi 2015 rikkoi lämpöennätykset
Maailman ilmatieteen järjestö vahvistaa, että vuosi 2015 rikkoi mittaushistorian ennätykset.Globaali maan ja merenpinnan lämpötila oli viime vuonna korkeampi kuin vertailukauden 1961–1990 keskiarvo. Ensimmäistä kertaa lämpötilat olivat keskimäärin kokonaisen asteen esiteollista aikaa korkeammalla.
Viisitoista mittaushistorian lämpimintä vuotta on ollut 2000-luvulla. Vuosi 2015 oli selvästi lämpimämpi kuin vuosi 2014, joka oli aikaisempi ennätyslämmin vuosi.
Vuonna 2015 maailmalla nähtiin myös monia tuhoa aiheuttaneita sääilmiöitä, kuten lämpöaaltoja, tulvia ja vakavaa kuivuutta.
Erityisen voimakas El Niño ja ilmastonmuutos yhdistivät voimansa viime vuonna, mikä aiheutti monia dramaattisia vaikutuksia viime vuonna. El Niño-ilmiö hiipuu vähitellen tulevina kuukausina, mutta ihmisen aiheuttama ilmastonmuutoksen kanssa meidän on elettävä vielä useita vuosikymmeniä, toteaa Maailman ilmatieteen järjestön uusi pääsihteeri Petteri Taalas tiedotteessa.
Taalas muistuttaa, että ilmastonmuutos tulee aiheuttamaan yhä vakavampia seurauksia seuraavien viiden vuosikymmenen aikana.
"Meidän pitää panostaa hillintätoimenpiteiden lisäksi sopeutumiseen. Olemme nyt saavuttaneet ensimmäistä kertaa 1 asteen lämpenemiskynnyksen verrattuna esiteolliseen aikaan. Tämä on vakava hetki maapallomme historiassa", Taalas toteaa.
Hänen mukaansa kahden asteen lämpenemistavoitteessa on mahdollista pysyä, jos Pariisin neuvotteluissa tehdyt sitoumukset pitävät ja lisäksi saavutetaan kunnianhimoisemmat päästövähennystavoitteet.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

