Poliitikot ERIMIELISIÄ
SDP:n puheenjohtaja Jouni Backman kiittelee hallitusta luottamuksen arvoisesta toiminnasta. Hänen mukaansa valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd.) linjakas, vakaa ja päättäväinen toiminta on herättänyt luottamusta.
”Nyt tarvitaan luottamusta lisääviä toimia. Valtiovarainministerin budjettiesitys on tältäkin osin hyvä. Aiemmin sovitussa pysyminen on juuri nyt parasta vakauden ja luottamuksen vahvistamista”, Backman sanoo.
Tulevassa budjettiriihessä sosiaalidemokraatit nostavat riittävät ja laadukkaat vanhuspalvelut tärkeimmäksi asiaksi.
Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä pahoittelee, että hallituksen budjetti ei anna mainittavia eväitä suomalaisen yrittäjyyden kannustamiseen ja työpaikkojen luomiseen. Hän peräänkuuluttaa perusteluita kilometrikorvausten leikkauksiin, jotka koskevat erityisesti maaseutuyrittäjiä.
”Budjetti sisältää joitakin oikeansuuntaisia toimenpiteitä, vaikkakaan ei riittäviä. Tämä ei kuitenkaan ole uutta, sillä kotimaan asioiden laiminlyöminen ja päämäärätietoisuuden puute on jo pidempään näkynyt hallituksen toiminnassa”, Sipilä toteaa.
Keskustan varapuheenjohtaja Annika Saarikko on pettynyt sosiaali- ja terveysministeriön budjettiesitykseen.
”Hallitus näköjään keskittyy nokittelemaan vanhusten asioilla ja pohtimaan, kuka jää kenenkin jalkoihin. Selvää on ainakin, että lasten ja perheiden asiat ovat tallautuneet jalkoihin.”
Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän puheenjohtajan Peter Östmanin mielestä talousarvioehdotus on hyvä pohja tuleville budjettineuvotteluille.
”Ehdotus on johdonmukainen ja linjassa kehysriihessä sovittujen päätösten kanssa. Esitys osoittaa, että istuva hallitus tekee pitkäjänteistä ja johdonmukaista työtä.”
Myös kristillisdemokraatit nostavat vanhustenpalvelut yhdeksi tärkeimmäksi teemaksi tulevaan talousarviokäsittelyyn.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
