Edustajistot hyväksyivät Etelä-Suomen Pro Agrioiden yhdistymisen
Etelä-Suomessa otettiin eilen useita askelia kohti fuusiota, joka toteutuessaan synnyttäisi maan suurimman Pro Agria -keskuksen.
Pirkanmaan, Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan ja Uudenmaan sekä Hämeen Pro Agrioiden edustajistot hyväksyivät eilen järjestetyissä ylimääräisissä edustajakokouksissa viime lokakuussa valmistuneen yhdistymissuunnitelman.
Yhdistyminen tarkoittaa käytännössä neljän keskuksen purkamista. Jäljelle jäisi vain nykyisistä keskuksista suurin, Pro Agria Häme, joka ottaa vuoden vaihteessa käyttöönsä uuden nimen, Pro Agria Etelä-Suomi.
Kymenlaaksossa, Uudellamaalla ja Etelä-Karjalassa keskuksen purkamisesta ei jouduttu äänestämään.
Pirkanmaalla sen sijaan äänestettiin, ja päätös syntyi varsin täpärästi. Keskuksen purkamispäätös edellyttää sääntöjen mukaan puoltavaa ääntä kolmelta neljästä edustajista, kertoo Pro Agria Pirkanmaan toimitusjohtaja ja yhdistymisprojektin projektipäällikkö Lassi Uotila.
”Ääniä annettiin 104. Puolesta oli 85 edustajaa, vastaan 17 ja tyhjiä ääniä annettiin kaksi. Jos vastaan olisi äänestänyt 9 enemmän, tulos olisi ollut tasan.”
Uotilan mukaan liitoksen vastustajat pitivät etelää vääränä suuntana Pirkanmaan keskukselle.
Pirkanmaan olisi haluttu nähdä fuusioituvan ennemmin Pro Agria Satakunnan ja Farman kanssa.
Fuusion lopullinen toteutuminen edellyttää vielä asian toista käsittelykertaa seuraavassa edustajakokouksessa kaikissa muissa keskuksissa vuoden vaihteen jälkeenkin jatkavaa Hämettä lukuunottamatta.
Kokous järjestetään viimeistään kesäkuussa.
Keskusten hallitukset hyväksyivät yhdistymissuunnitelman lokakuussa.
Fuusiota perustellaan neuvontapalveluiden tarjonnan ja sen laadun turvaamisella. Paikallisuutta se ei Uotilan mukaan uhkaa.
”Resursseja pystytään irrottamaan neuvontatyöhön kentälle.”
Suunnitteilla olevan uuden Suomen suurimman Pro Agria -keskuksen liikevaihto tulee arvion mukaan olemaan noin 12 miljoonaa euroa ja henkilöstön määrä 170 henkilöä.
Tekeillä on myös toinen Pro Agria -keskusten fuusio. Farman ja Satakunnan keskusten yhdistyessä syntyvän Pro Agria Länsi-Suomen liikevaihto olisi noin neljä miljoonaa euroa ja henkilöstöä olisi kuutisenkymmentä.
JUHANI REKU
Resursseja
pystytään
irrottamaan
neuvontatyöhön kentälle.
lassi uotila
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
