Yliö Metsäalalle talouselämän säännöt

Metsäalalla on ongelmana metsänomistajien haluttomuus puunmyynteihin. Se on oire laajemmista metsäalan ongelmista. Korkeat puunkorjuun kustannukset ja korjuukoneiden vaatimien avohakkuiden viljely alentavat puunmyynnin nettotulon niin matalaksi, ettei puunmyynti houkuttele.

Puunkorjuun korkeat kustannukset johtuvat lähes uskomattomasta sokeudesta talouden perusasioissa.

Kustannusten minimointi ei ole viiteenkymmeneen vuoteen ollut puunkorjuussa ensisijainen tavoite. Sen sijasta on tavoiteltu korjuutyön tuottavuutta, mikä on ymmärretty väärin.

Tuottavuutta on mitattu työtunnin kuutiometreillä kuutiometrin kustannusten sijasta. Tuntituotosta on maksimoitu aina raskaammilla metsäkoneilla ja avohakkuilla.

Tuntituotoksella mitattu tehokkuus ei ota huomioon metsäkoneen hinnan korkoja ja kuoletuksia eikä lavettikuljetuksia. Ne nostavat metsäkoneen kustannukset kuutiometriä kohden kevyempien korjuukoneiden kustannuksia korkeammiksi, vaikka metsäkoneen tuntituotos on korkeampi.

Metsävarustettu maataloustraktori on tutkimuksissa todettu metsäkonetta edullisemmaksi korjuukoneeksi.

Määrätehokkuuden tavoite on edellyttänyt maksajan syrjäyttämistä puunkorjuun päätöksistä, sillä maksaja – puun myyjä – ei valitse korjuu-urakoitsijaa työtunnin kuutiometrien vaan kuutiometrin kustannusten perusteella. Puun myyjä syrjäytetään puunkorjuusta puun pystykaupoilla, joissa korjuun urakoinnista ja koneista päättää metsäyhtiö.

Pystykaupat laajentavat taloudenpidon sokeuden myös metsätalouden käsitteeseen. Puunkorjuu, joka on metsätalouden sadonkorjuuta, nähdään puunjalostuksena ja metsätaloudeksi ymmärretään vain puunkasvatus.

Väärinymmärrys saadaan aikaan piilottamalla puun hinnan muodostuminen.

Pystykaupassa sidotaan puun ja korjuutyön kaupat yhdeksi paketiksi. Metsäyhtiö päättää oman organisaationsa ja korjuu-urakoitsijoiden palkat ja vähentää ne pimeästi puun tehdashinnoista. Tehdashinnat ovat puun bruttohintoja, joista koostuu puunmyyjän bruttotulo.

Puunmyyjä ei tiedä bruttotuloaan eikä siitä vähennettyjä kustannuksia. Hän saa tietää vain jäännöksen, jota nimitetään puun kantohinnaksi.

Metsäyhtiö korjaa siis puuta isännättömällä rahalla. Sen tuloksena puunmyyjän bruttotulosta voidaan vähentää muitakin kuin korjuun kustannuksia.

Pellolla ja metsässä käytettiin 1960-luvulle saakka yhteistä työvoimaa ja kalustoa. Käytäntö perustui maan luonnonoloihin ja niistä johtuviin talouden oloihin. Luonnonlait määräävät pellon ja metsän työt kausitöiksi. Maanviljely on kesän työtä ja puusadon korjuu talvityötä.

Talouden lait taas edellyttävät työvoimalle ja kalustolle ympäri vuoden jatkuvaa työtä.

Siirtyminen hevosvetoisesta kalustosta maataloustraktoreihin ei muuttanut käytäntöä. Traktori oli tehokkaassa käytössä, kun sitä käytettiin kesällä pellolla ja talvella metsässä.

Metsänhoitajakunta kuitenkin näki maatilojen työvoiman ja koneet metsätalouden alistamisena maataloudelle. Puunkorjuuseen tuotiin oma työvoima ja omat koneet. Ne toivat koneiden vajaakäytön sekä pellolle että metsään ja aiheuttivat luonnonolojen vastaisen puun kesäkorjuun.

Metsätraktori otettiin käyttöön ”edistyksen” harppauksena 1960-luvulla. Se aiheutti samanlaisen talouselämän romahduksen kuin muutkin tunnetut edistyksen harppaukset. Maaseudun elinkeinoelämä joutui kaaokseen, kun kymmenet tuhannet viljelijät lopettivat tilanpidon ja tilojen väki muutti Ruotsiin tai kaupunkeihin Suuressa muutossa.

Yleisesti luullaan, että elinkeinoelämän kaaos 1960-luvulla johtui maatalouspolitiikasta, jolla pyrittiin alentamaan maatalouden ylituotantoa. Alentamisen keinot, kuten peltojen paketointi ja lehmien teurastuspalkkiot kohdistuivat huonosti kannattaville tiloille.

Suuri muutto syntyi siitä, että metsätraktori teki kannattavista tiloista huonosti kannattavia viemällä niiltä talvikauden ansiotulot.

Pellon ja metsän yhteisestä työvoimasta ja koneista luopuminen on maan talouselämän kaikkien aikojen suurin talouspoliittinen virhe.

Puukauppojen edistämiseksi puukauppoihin vaaditaan yritysmäistä metsätaloutta. Sen esteenä ei ole metsänomistajien passiivisuus niin kuin luullaan, vaan yritysmäisen puunhankinnan puuttuminen puun ostajilta.

Metsäyhtiö hankkii puuta hevoskaudelta periytyvällä raskaalla organisaatiolla ja suojelee sitä yrittäjien kilpailijoilta puun pystykaupoilla.

Kuitenkin juuri itsenäiset palveluyrittäjät ovat puukauppojen vauhdittamisen avain. Kun pystykauppojen sijasta puun ja korjuutyön kaupoista tehtäisiin erilliset sopimukset, yrittäjät pääsisivät tarjoamaan metsänomistajien erilaisiin tarpeisiin räätälöityjä korjuupalveluja.

Korjuutyön tarjonnassa maataloustraktorin edullisuus korjuukoneena ja puunkorjuun ajoittaminen talvikaudelle antavat maatilayrittäjälle kilpailuedun. Talvikauden puunkorjuu voisi lisätä noin 40 000 maatilayrityksen elinkeinotuloja yhteensä noin 400 miljoonaa euroa.

Paluu pellon ja metsän yhteisiin koneisiin alentaisi kustannuksia sekä puun korjuussa että metsän kasvatuksessa. Kustannukset voisivat alentua 20 prosenttia eli noin 200 miljoonaa euroa vuodessa.

Puun talvikorjuu palvelisi myös teollisuuden puuhuoltoa. Sahatavaran laatu edellyttää sahatukin talvikorjuuta ja myös talvikorjatun kuitupuun laatu on kesäkorjatun laatua parempi.

Puun lumivarastointi on kesäkorjuuta edullisempi tapa tyydyttää tehtaiden tuoreen puun tarve kesällä.

LAURI VAARA

Kirjoittaja on sekä maatalous-

ja metsätieteiden että valtiotieteen tohtori.

Avaa artikkelin PDF