Tietokonepalvelujatarjolla kaikenikäisille
Kinahmon kyläyhdistyksen puheenjohtaja Markku Lehikoinen ja hallituksen jäsen Iiro Reijonen ovat aktiivisia toimijoita. Viikonloppuna he osallistuivatpolttopuutalkoisiin. Ilpo Paananen Kuva: Viestilehtien arkistoPOLVIJÄRVI
Kinahmon kylällä kasvaneet ja asuvat Markku Lehikoinen ja Iiro Reijonen uskovat syrjäkylän poikina olevansa etulyöntiasemassa toimiessaan maaseutupitäjässä asuvien ja ikäihmisten kanssa.
”Meillä on kaupunkilaisnörtteihin se etu, että tunnemme monet asiakkaamme vuosien takaa ja puhumme samaa ymmärrettävää kieltä. Tämä on kuin vertaistukea”, Reijonen perustelee.
Nuoret ovat Reijosen mukaan itseohjautuvia ja tietenkin heitä viisaampia, mutta ikäihmiset ja heidän tarpeensa kaipaavat erityishuomiota.
Reijonen kasvattaa tilallaan luomuvehnää ja -kauraa. Lehikoisen lehmät lähtivät tilalta kaksi vuotta sitten ja vaimo siirtyi töihin kuntaan.
”Tämä on sitä maaseudun nykykehitystä, jossa ainoana ihanteena ovat isot tilat”, Lehikoinen sanoo.
Reijosen mukaan suuruuden palvonnan nimissä maaseudun tilasta ja kehityksestä annetaan lehdissä liian ruusuinen kuva.
”Ei tätä yritysajatusta tarvinnut kauaa miettiä. Tarvitsi vain ryhtyä toimeen. Markkuhan on jo näitä hommia tehnyt.”
Yritystä kehitetään tyvestä puuhun -periaatteella, ilman suureellisia volyymeja. Lähtökohta on kuunnella ihmisten toiveita ja reagoida niiden mukaan.
Reijonen muistelee saaneensa ensimmäisen oman tietokoneen 1993. Kyseessä oli IBM PS/2, neljäkasikutonen. Sen ohella oli kaikenlaisia romuja, vanhempia vehkeitä. Siitä lähtien nurkat ovat olleet täynnä rojua.
”Tietokoneissa minua vetää puoleensa tekniikka. Tekniikka voi olla omalla tavallaan kaunista, tai se voi toimia kauniisti. Tämä pätee moneen muuhunkin juttuun, autoihin tai lentokoneisiin, Reijonen vertaa.
Hän kertoo hankkineensa tietokonealan kokemusta asuessaan Etelä-Suomessa ennen paluutaan Polvijärvelle. Pääasiallinen tietotaito on kuitenkin karttunut omia järjestelmiä rakennellessa. Lehikoinen on puolestaan myynyt ja laitellut koneita iät ja ajat.
”Huollamme koneita ja myymme uusia. Painopiste on ehdottomasti näissä huolto- ja neuvontapalveluissa, ja niitä teemme myös asiakkaan kotona.”
Reijonen kertoo, että toimintaan kuuluvat keskusyksiköiden kokoaminen ja kannettavien, tablettitietokoneiden sekä oheislaitteiden ja tarvikkeiden myynti. Valikoimassa ovat myös lasertulostimet ja niiden väriaineet. Valikoima muotoutuu asiakkaiden toiveita kuunnellen.
Nopeasti kehittyvällä tietokonealalla pärjätäkseen on Reijosen mukaan osattava katsoa eteenpäin eikä saa jumittua johonkin vanhaan juttuun.
”Kehityksen kanssa on pakko elää. Mutta kyllä joskus tuntuu, että kehitys ei aina kulje eteenpäin”, yrittäjä pohtii.
Reijonen pitää valitettavana sitä, että monen yrityksen periaatteena on, että asiakkaalta nyhdetään rahat mahdollisimman nopeasti pois. Tukipalveluita ja takuuta saa ostettua lisähintaan.
Takuuajan vempeleet yleensä kestävät, ja sen jälkeen ne voi heittää roskiin ja ostaa uudet, tai jonkin muun hienon laitteen. Sekään ei Reijosen mukaan vielä riitä, vaan asiakkaalle halutaan lisää tarpeita.
”Me emme halua ajatella näin. Siksi liputammekin vanhan kunnon pöytäkoneen puolesta, jota voi korjailla ja uudistaa.”
ILPO PAANANEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
