
Helleraja rikkoutunee pian osassa Suomea – luvassa myös ukkosta
Tiistaina kaakosta virtaa kesäisen lämmintä ja kosteaa ilmaa maan itäosaan ja lämpötila nousee hellelukemiin. Muualla maassa ei hellelukemiin vielä ylletä. Samalla etelästä nouseva matalapaine tuo mukanaan ukkosherkkää ilmaa.Alkuviikolla sää on kesäisen lämmintä ja monin paikoin aurinko paistaa. Tiistaina kaakosta leviää maan itäosaan helteisen lämmintä ilmaa ja lämpötila nousee ensimmäistä kertaa tänä vuonna hellelukemiin eli yli 25 celsiusasteeseen.
Lämpimintä on maan kaakkoisosassa aivan itärajan tuntumassa. Muualla maassa lämpötila on 15 ja 22 asteen välillä eli monin paikoin helteitä saadaan vielä odotella.
Lämpimän ja kostean sään mukana tulevat myös kesäiset ukkoset. Tiistaina etelästä nousee matalapaine säärintamineen. Parhaimmat olosuhteet ukkosille ovat maan länsiosassa lämpimän ja kylmän rintaman yhteydessä. Ukkoskuuroissa sade voi ajoittain olla varsin voimakasta ja tuuli hetkellisesti puuskaista.
Ukkosherkkä sää jatkuu myös keskiviikkona, mutta pohjoisempana. Ukkosen kehittymiselle otollisimmat olosuhteet ovat maan pohjoisosassa itärajan tuntumaan painottuen.
Toisaalta etelämpänäkin säärintaman yhteydessä voi paikoitellen jyristä. Lämpötila nousee maan itäosassa hellelukemiin tiistaita laajemmalla alueella. Toisaalta lännessä ja Pohjois-Lapissa lämpötila jää alle 20 asteeseen.
Kirjoittaja on Ilmatieteen laitoksen meteorologi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


