
- Parikkala
Vety voisi tehdä hiilidioksidista teollisuudelle tulonlähteen
Hiilidioksidin talteen ottaminen ja käyttö vetytaloudessa vahvistaisi myös Suomen energiaomavaraisuutta.Suomella olisi loistavat edellytykset vetytalouden kehittämiseen, vakuuttaa Suomen Vetylaakso ry:n toimitusjohtaja Jami Holtari.
Tähtäimessä ovat vedyn kautta etenkin P2X-teknologialla valmistettavat synteettiset polttoaineet, joilla voidaan korvata fossiilisia polttoaineita.
Raaka-aineeksi niihin tarvitaan vedyn lisäksi hiilidioksidia. Vedyn tuotantoprosessi toteutetaan aurinko- tai tuulisähkön avulla. Vedystä jatkojalostaen syntyy esimerkiksi polttoaineiksi soveltuvaa metaania tai metanolia tai lannoitevalmistuksessakin tarvittavaa ammoniakkia.
”Suomella olisi tähän hyvät varannot, halpaa ja puhdasta sähköä, vettä ja biogeenistä hiilidioksidia”, Holtari selventää.
”Potentiaalia todella isoihin investointeihin olisi ja vientiteollisuutta syntyisi, jos vain päästäisiin vauhtiin.”
Biogeeninen hiilidioksidi tarkoittaa sellaista, joka vapautuu biologisen materiaalin tai sen johdannaisten palaessa tai hajotessa.
Itäisessä Suomessa sitä tuottavat muun muassa sellutehtaat, joista saataisiin Holtarin mukaan juuri oikean tyyppistä biogeenistä hiilidioksidia.
”Potentiaalia todella isoihin investointeihin olisi ja vientiteollisuutta syntyisi, jos vain päästäisiin vauhtiin.”
ResilEast -hankkeen teettämä havainnekuva maanpuolustuksen ja energiantuotannon synergiasta. Kuva: ResilEastHoltarin mukaan nyt tarvittaisiin nopeita toimenpiteitä, jotta biogeeninen hiilidioksidi saataisiin käyttöön hukasta raaka-aineeksi. Samalla siitä voisi syntyä metsäteollisuudelle uusi merkittävä tulonlähde, joka parantaisi kannattavuutta.
”Pitäisi vain löytää konstit, joilla toimijat voisivat jakaa riskit ja hyödyt oikeassa suhteessa”, Holtari toteaa.
Valtiolta hän toivoo nykyistä kannustavampaa roolia ja esimerkiksi hintatakuun kehittämistä toimijoiden välille.
Pahimmillaan Suomi jää odottelemaan liian pitkään, ja esimerkiksi kiinalaiset toimijat ehtivät vallata markkinat. Siellä on jo isoja vetyyn perustuvia laitoksia.
”Voisi pohtia olisiko huoltovarmuudenkin näkökulmasta syytä alkaa luoda markkinoita uusiutuville polttoaineille vaikkapa Puolustusvoimien tarpeisiin.”
”Voisi pohtia olisiko huoltovarmuudenkin näkökulmasta syytä alkaa luoda markkinoita uusiutuville polttoaineille vaikkapa Puolustusvoimien tarpeisiin.”
Energian tuotanto olisi esimerkiksi tuulivoimaa idässä rakentamalla mahdollista saada lähemmäs kulutusta ja se voitaisiin muuttaa varastoitavaan muotoon vedyksi tai edelleen metaaniksi tai metanoliksi. Niitä olisi myös mahdollista myydä vientiin.
Holtarin laskelmien mukaan vuosittain voitaisiin tuottaa metanolia noin 14 miljardin euron arvosta, jos kaikki itäisen Suomen metsäteollisuuden tuottama hiilidioksidi otettaisiin talteen.
Tuotanto edellyttäisi kuitenkin vihreän sähkön tuotantoa sekä riittäviä sähkön siirtolinjoja sen hyödyntämiseen.
”Sudenkuoppia on joka välissä, mutta mahdollisuuksia on valtavasti”, Holtari sanoo.
Yksi keino energiatyön edistämiseksi on ResilEast-ohjelma, jossa itäisen rajan energia- ja infrarakenteita kehitetään tukemaan nykyistä vahvemmin maanpuolustusta ja kestämään kriisitilanteita.
Tällaisia ratkaisuja voisivat olla esimerkiksi tuulivoimaloiden alle rakennettavat suojabunkkerit ja voimaloihin asennettavat tutkajärjestelmät droonien havaitsemiseksi.
Artikkelin aiheet - Osaston luetuimmat





