Kädet savessa Helsingin kattojen yllä
Joukko eturivin keramiikkataiteilijoita työskentelee Helsingin kattojen yllä Arabian tehtaan vintillä. Korkea sijainti ei tarkoita asettautumista ihmisten yläpuolelle.
”Taiteilijan pitää kehittyä myös ihmisenä”, professori Heljä Liukko-Sundström painottaa.
Liukko-Sundström on taiteilijayhteisön veteraani. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 50 vuotta siitä, kun hän tuli Arabian palvelukseen.
Eläkkeelle jäänti ei ole suinkaan uraa katkaissut. Seuraava näyttely on ensi syksynä.
”Tämä ala ei ole mikään Idols-kilpailu, jossa hetkessä tullaan joksikin. Taito kehittyy, mutta jos sanottavaa ei ole, työ on ihan tyhjän päällä.”
”Jokainen meistä kilpailee itsensä kanssa.”
Taiteilija muistuttaa, että keramiikalla on ihmiskunnan historiassa suuri merkitys.
”Ihmisen historiaa tutkitaan edelleen niin, että keramiikkaa kaivetaan maasta. Se jää kertomaan meistä. Sen takia keramiikkataide on melkein pyhää.”
Liukko-Sundström uskoo Arabian astioiden herättävän suuria tunteita suomalaisissa. Kannut ja kipot tulivat maaseudunkin osuuskauppoihin jo sukupolvia sitten.
”Ei kukaan aikuinen suomalainen ihminen ole päässyt hautaan livahtamaan syömättä tai juomatta Arabian astioista”, hän sanoo.
TARJA HALLA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
