Espanjan pankkien tukeminen hyväksytty eduskunnassa
Hallitus sai eduskunnan luottamuksen äänin 109–73, kun äänestettiin Espanjan pankkien tukemisesta ja Suomen saamasta vakuudesta.Suomen ja Espanjan välisestä sopimuksesta, joka takaa 40 prosentin vakuudet Suomen 1,9 miljardin osuudelle Espanjan pankkituesta sovittiin jo tiistaina.
Tänään eduskunta siunasi päätöksen ja äänesti samalla, nauttiiko hallitus vielä eduskunnan luottamusta. Kyllä nauttii, äänin 109–73. Poissa oli 17 edustajaa.
Euroalueen valtiovarainministerit tarttuvat iltapäivällä puhelimiin ja sopivat Espanjan pankkituesta. Se voi olla korkeintaan 100 miljardia euroa.
Suomen osuus tuesta on 1,9 miljardia, mutta vastuu kokonaisuudessa 3,6 miljardia. Tukea hallinnoiva Euroopan rahoitusvakausväline ERVV vaatii takaukset tukea suuremmalle summalle.
40 prosentin vakuus on sovittu 1,9 miljardin osuudesta, eli summa voi olla 770 miljoonaa euroa.
Tuen vastineeksi Espanjalle osoitetaan 32 kohtainen ohjelma, jonka mukaan pankkeja tervehdytetään. Esimerkiksi elinkelvottomille pankeille ei tukea anneta, vaan ne ajetaan alas.
Oppositio ei hyväksynyt kiirettä
Kipakkaa oli keskustelu eduskunnassa eilen, kun kansanedustajat keskustelivat aiheesta.
Oppositio ryöpytti hallitusta tiukasta aikataulusta ja heikoista tiedoista päätöksen tueksi.
Kansanedustajille jaettiin ainoastaan 17-sivuinen suomenkielinen tiivistelmä 130-sivuisesta englanninkielisestä sopimuksesta.
”Sopimukset kiikutetaan viime hetkellä ja merkittävä osa niistä salataan. Kansanedustajilla ei ole ollut mahdollisuutta tutustua sisältöön”, perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini pauhasi.
Myöskään keskusta ei hyväksy Espanjan pankkien tukemista.
”Pankkeja tukemalla ylitämme täysin uusia rajoja. Pankkien tukeminen täytyy jättää niiden omistajille ja valtiolle”, puheenjohtaja Juha Sipilä .
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
