vierasyliö Peltojen raivauksella parannetaanpeltokuvioita ja elinkelpoisuutta
Suomen EU-jäsenyyden aikana Etelä- ja Pohjois-Pohjanmaalla
on raivattu peltoa yhteensä kymmeniä tuhansia hehtaareja.
Alueen raivatuista pelloista noin 40 prosenttia on ravinteita heikosti pidättäviä turvemaita.
Raivaukset koetaan tilan
kehittämisen kannalta osaksi suurta kokonaisuutta ja siten järkeväksi toiminnaksi. Raivaamalla saadaan paitsi lisää viljelyalaa myös toimivampia peltokuvioita.
Laajentavien kotieläintilojen huolena on riittävän lannanlevitysalan löytäminen. Yksi keino lisämaan hankkimiseksi
on uusien peltojen raivaaminen.
Hyvin usein raivatut pellot sijaitsevat turvemailla, jotka yleisen olettamuksen mukaan ovat ravinneköyhiä maita. Maaperään sitoutumattomien ja
huuhtoutumiselle alttiiden
ravinteiden pelätään päätyvän vesiä rehevöittämään.
Hydro-Pohjanmaa-hanke selvitti syitä raivauksille haastattelemalla yhteensä 30 maataloustuottajaa Etelä- ja Pohjois-Pohjanmaalta.
Tärkeimmiksi syiksi raivauksille mainitaan peltokuvioiden parantaminen ja tuotannon tehostaminen. Vain kymmenisen prosenttia haastatelluista mainitsi lannanlevitysalan lisätarpeen olevan tärkein syy raivaamiselle.
Keskimääräisten raivattujen alueiden pinta-ala oli 12 hehtaaria. Suurin osa raivauksista oli laajuudeltaan varsin pieniä, alle 25 hehtaaria. Yli 50 hehtaarin raivauksia oli tehty vain 17 prosentilla haastatelluista tiloista.
Haastateltujen tilojen kaikkien viljelykäytössä olevien maiden keskipinta-ala oli 80 hehtaaria.
Pellon hinta on noussut vuodesta 2012 vuoteen 2013 kahdeksan prosenttia. Koko maan keskihinta vuonna 2013 oli 8 100 euroa hehtaarilta. Kallein hintataso oli Pohjanmaan maakunnassa, 12 000 euroa hehtaarilta.
Pohjalaisisäntien raivauskustannukset puolestaan vaihtelivat välillä 500–5 000 euroa hehtaari riippuen raivattavasta maalajista ja urakoitsijan käyttämisestä.
Pienimmät kustannukset koituivat entisten turvesoiden raivauksista ja suurimmat kivikkoisten metsämaiden raivaamisesta.
Viljelijät kokivat raivaamisen pellon ostamista edullisempana
vaihtoehtona, vaikkakin pellon kasvukuntoon saattamisesta
aiheutui vielä huomattavia lisäkuluja. Viljelijöiden mukaan pitkällä aikajänteellä raivauskustannukset maksavat itsensä takaisin.
Osa haastatelluista tiloista on pystynyt jopa kaksinkertaistamaan viljelyalansa raivauksia tekemällä. ”Vuokra- tai ostomaiden hankinta ei tällä paikkakunnalla ole ollut mahdollista, joten raivaukset ovat olleet ainoa keino lisätä peltopinta-alaa ja pitää tila elinkykyisenä.”, eräs haastatelluista eteläpohjalaisista viljelijöistä perusteli.
Kannattamattomana mutta toimivuuden kannalta välttämättömänä raivausta pitivät
tilat, jotka olivat tehneet alle kolmen hehtaarin raivioita. Ne ovat käytännössä olleet peltojen kulmien parantamista tai metsäsaarekkeiden poistoa peltolohkojen väleistä.
Raiviot tuovat tiloille elintärkeitä lisähehtaareja, mutta eivät
lisää tuottoa samassa suhteessa. Yleisesti eloperäisille maille raivatut pellot toimivat parhaiten nurmien viljelyssä.
Raivioiden viljelyssä esiin nousee vesitalouden hallinta sekä kalkituksen tärkeys. Viljelijöiden mukaan hyvien kasvuolosuhteiden vallitessa aikaiset kevätviljat menestyvät hyvin
uudisraivatuilla lohkoilla tuottaen parhaimmillaan jopa runsaamman sadon kuin tilan vanhemmat lohkot.
Runsassateiset vuodet koetaan suurimmaksi uhaksi turvemaaraivioita viljeltäessä, sillä rankkasateet ovat aiheuttaneet jopa katovuosia. Osa viljelijöistä toteaa, että turvemaiden kantavuus ei riitä toistuvien rankkasateiden vuoksi.
Haastatteluun osallistuneet viljelijät kokevat ympäristötukijärjestelmän ohjaavaan raivauksia ja raivioiden viljelyä vahvimmin. He uskovat, että raivaukset eivät aiheuta vaikuttavaa vesistökuormitusta turvemaillakaan.
Merkitystä vesistökuormitukseen koettiin olevan enemmän peltojen sijainnilla ja viljelykäytännöillä kuin itse raivion maalajilla.
Maa- ja metsätalousministeriön tilusjärjestelystrategian mukaan tilusjärjestelyjen yhteiskunnallinen vaikuttavuus perustuu muun muassa mahdollisimman tehokkaan ja tarkoituksenmukaisen kiinteistörakenteen ja kiinteistöjen käytön kautta maaseudun kestävään ja monipuoliseen kehittämiseen.
Viljelijöiden mukaan tilusjärjestelyjen avulla olisi mahdollista vähentää raivauksia ja samalla tehostaa tilakohtaista tuotantoa, sillä monet raivaukset tehdään toimivampien peltokuvioiden tai peltolohkojen saamiseksi tilakeskuksen läheisyydestä.
Tilusjärjestelyillä monet
viljelijät olisivat voineet välttää
raivaukset. Halukkuutta tilusjärjestelyihin viljelijöiden
keskuudesta löytyy, mutta sen toteuttaminen nähdään liian monimutkaisena ja haastavana prosessina.
Viljelijät ottavat tietoisen riskin investoidessaan raivauksiin, sillä eloperäisille maille raivattu pelto saavuttaa kasvukuntonsa vasta noin viidestä kymmeneen vuoden kuluttua viljelykäyttöön ottamisen jälkeen.
Eloperäisille maille, eritoten turvemaille raivattu peltomaa on usein hapanta ja ravinneköyhää vaatien sekä runsaan lannoituksen että kalkituksen.
Myös tukioikeuksien saaminen raivatuille lohkoille on aina epävarmaa. Ainakaan tällä hetkellä niitä ei ole tiedossa. Paljon puhutulla raivauskiellolla puolestaan saattaisi olla negatiivisia vaikutuksia yksittäisten tilojen kokonaistalouteen.
Raivauksia tekeviä tiloja yhdistää usko kotimaiseen maatalouteen ja myös sen jatkumiseen tulevaisuudessa.
SARITA VENTELÄ
Kirjoittaja on Hydro-Pohjanmaa-hankkeen projektipäällikkö Seinäjoen ammattikorkeakoulussa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
