Tekopyhäävastuunpakoilua
Oli surkuhupaisaa lukea Jari Lepän ja Leena Tenholan ”keskustelua” viljelijän oikeusturvasta (MT 13.1.). Kumpikin voivottelee tilannetta ja ymmärtääkseni kumpikin henkilö on ollut pitkään asemassa, jossa olisi voinut tehdä asialle jotain. Lisäksi Tenhola jälleen kerran työntää vastuun asiasta etulinjaan, vaikka itsekin tietää, että tarkastajien on toimittava täsmälleen valvontaohjeen mukaan.
Oma kokemukseni asiasta perustuu toimintaan te-keskuksen maaseutuosaston osastopäällikkönä. Kerron joitain käytännön esimerkkejä. MMM puuhasi lakia, joka mahdollistaisi kotietsintäoikeuden tilatarkastajille. Kun julkisuudessa (=MT) totesin, että tällaista lakia ei tarvita, jouduin kansliapäällikön määräyksestä toimeenpanolinjan johtajan puhutteluun.
Kovimman hinnan eräät viljelijät ja allekirjoittanut joutuivat maksamaan tukisekoilusta, joka oli alkanut ennen kuin otin viran vastaan.
MMM oli muuttanut alueellisen maaseutuohjelman tukitasoja, mutta unohti kertoa siitä alueen toimijoille. Asia huomattiin vasta vajaan kahden vuoden kuluttua. Tukien takaisinperintäprosessi kesti useamman vuoden ja huipentui KHO:n ratkaisuun, jossa se hyväksyi mm. sen, että ”oikea tukitaso on kuitenkin käynyt ilmi edellä mainitun kohdentamisasetuksen 60 ja 62 §:stä sekä liitteestä 2”. Eli viljelijän olisi tullut havaita virhe, vaikka sitä eivät asiaa esitelleet virkamiehet tienneet. Täysin kohtuutonta!
Omalta osaltani oikeusprosessi oli pitkä ja raskas. Sen aikana MMM:n juristi muun muassa unohti kuulemiseni virkamieslain mukaan.
Kolme kuukautta Korkeimman Oikeuden ratkaisun jälkeen pyysin kansliapäällikön kautta ”loppulaskua”. Kesti yli puolitoista vuotta ennen kuin asia lähti liikkeelle. Tällöinkin kalliin asianajotoimiston kautta.
Aikaansaannosten perusteella on turha toivoa, että byrokratia kevenisi ja oikeusturva kohenisi. Siihen vaadittaisiin päättäjiltä aitoa tahtotilaa ja vastuunottoa sekä MTK:n taholta kovempaa painetta.
Olavi Nieminen
metsäyrittäjä
Espoo
Aikaansaannosten perusteella
on turha toivoa, että byrokratia kevenisi ja oikeusturva kohenisi.
olavi nieminen
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
