Kyselyn hälyttävä tulos työvoimapulan keskelle: Lähes puolet haluaa jäädä pois työelämästä keskimäärin kuusi vuotta ennen eläkeikää
Nuorimmat vastaajat haluavat jäädä eläkkeelle vanhempia ikäluokkia aiemmin.
Mehiläisen työelämätutkimus osoittaa, että työelämästä halutaan jäädä pois ennen eläkeikää yleisimmin siksi, koska elämästä halutaan nauttia ja siksi, että työn ei koeta olevan koko elämän sisältö. Kuva: Pekka FaliTuoreen kyselyn mukaan lähes puolet eli 43 prosenttia suomalaisista haluaisi jäädä pois työelämästä ennen virallista eläkeikää.
Keskimäärin työelämästä halutaan pois terveysyhtiö Mehiläisen kyselyn mukaan noin kuusi vuotta ennen virallista eläkeikää. Nuorimmat vastaajat haluavat jäädä eläkkeelle vanhempia ikäluokkia aiemmin.
Kyselyn tulos on erityisen kiinnostava siksi, että työvoimapula kurittaa parhaillaan monia yrityksiä ja organisaatioita.
Mehiläisen johtava työterveyspsykologi Suvi Suortamo arvioi, että suomalaisten haluttomuus jatkaa työelämässä eläkeikään asti on kokonaisuudessaan arvioiden dramaattinen tulos.
Suortamo näkee tuloksen jatkumona kokemuksiin alati kuormittavammasta työelämästä.
”Työ on perinteisesti tunnistettu ihmiselle kokonaisvaltaista hyvinvointia tuovana. Tämä pätee silloin, kun työ ja työolosuhteet ovat siihen suotuisat. Työn digitalisaatio haastaa aivotyötä ja monet kokevat, etteivät pysy mukana työn murroksessa”, hän kommentoi.
Työelämästä halutaan jäädä pois ennen eläkeikää yleisimmin siksi, koska elämästä halutaan nauttia ja siksi, että työn ei koeta olevan koko elämän sisältö.
”On olennaista panostaa työurien pitenemiseen vaikuttaviin tekijöihin riittävän varhaisessa vaiheessa”, Suortamo sanoo.
Mehiläisen teettämään kyselyyn vastasi Taloustutkimuksen internet-paneelissa kesäkuussa yhteensä 1 362 henkilöä. Otos on valtakunnallisesti edustava ja se on painotettu iän, sukupuolen ja asuinalueen mukaan.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







