Raision johto nousi sisäisillä kaupoillayhtiön suurimmaksi omistajaksi
Ravintoalalla toimivan Raisio-konsernin johto on hyötynyt miljoonia euroja menettelyllä, jossa tehtiin sisäisiä osakekauppoja holding-yhtiön avulla. Niiden kautta johto nousi yhtiön suurimmaksi omistajaksi ja liki kymmenkertaisti alunperin runsaan miljoonan euron sijoituksen yhtiöön.
Osakkeiden ostoon ja yhtiön lainaan perustuva kannustinjärjestelmä luotiin vuonna 2010 toimitusjohtaja Matti Rihkolle sekä seitsemän henkilön johtoryhmälle.
Johdon osakepotin kasvu perustui vuosien 2010–2014 aikana tapahtuneeseen osakekurssin nousuun 2,50 eurosta 4,60 euroon osakkeelta.
Järjestelmä kannustaa tekemään päätöksiä, jotka nostavat nopeasti kurssia.
Julkisuudessa on kuitenkin pohdittu, ovatko toimet pitkällä tähtäyksellä yrityksen edun mukaisia.
Yhtiön yksiköitä on viime vuosina lopetettu, väkeä irtisanottu ja yksiköitä myyty.
Yhtiöllä oli vuonna 2007 henkilöstöä Suomessa yli 800, nykyisin alle 400. Tuotantoa on siirretty Tšekkiin.
Professori Seppo Ikäheimo Aalto-yliopistosta sanoo, että Raision kaltaisten kannustinjärjestelmien käyttö on melko vähäistä.
”Järjestely on sidottu pitkälle työsuhteeseen, jonka vuoksi korkein hallinto-oikeus päätyi siihen, että järjestelmästä saadut tulot ovat ansiotuloa eikä pääomatuloa.”
Ikäheimon mukaan mielenkiintoinen kysymys jatkossa on, voivatko jäsenet vähentää menettämänsä pääoman ansiotuloista, jos holding-yhtiö painuu tappiolle osakkeen arvon laskiessa.
Kannustinjärjestelmä luotiin kesällä 2010, kun Rihko ja johtoryhmän seitsemän jäsentä hankkivat Reso Management -yhtiön Raision osakkeita omistavaksi holding-yhtiöksi.
Reso osti Raision V-osakkeita suunnatulla osakeannilla 4,12 miljoonaa kappaletta. Lisäksi osakkeita ostettiin markkinahintaan 0,36 miljoonaa kappaletta. Osakkeen hinta oli tuolloin 2,60 euron korvilla eli Reson osakkeiden kokonaisarvo oli 11,5 miljoonan euron paikkeilla.
Kauppa rahoitettiin siten, että Raisio myönsi 10,45 miljoonan euron lainan Resolle 3,25 prosentin korolla. Lisäksi johtoryhmä osti osakkeita omilla rahoillaan 1,16 miljoonalla eurolla.
Kaupalla Reso sai 2,7 prosentin omistuksen Raisiosta sekä äänivallasta 0,5 prosenttia.
Vuonna 2012 Raisio lunasti kahdelta yhtiöstä eronneelta jäseneltä takaisin heidän osuutensa.
Helmikuussa 2014 kannustinjärjestelmä lopetettiin osakevaihdolla, jolloin johdon omistus holdingyhtiöstä siirrettiin suoraksi Raision omistukseksi. Yhden V-osakkeen hinta oli noussut silloin 4,59 euroon.
Raisio osti suunnatulla osakeannilla Reson osakkeet.
Osakkeiden kokonaisarvo oli noussut alle neljässä vuodessa 11,5 miljoonasta eurosta lähes 21 miljoonaan euroon, jos ei oteta huomioon kahden johtoryhmän jäsenen osakkeiden takaisinostoa.
Johtoryhmän jäsenet olisivat saaneet henkilöä kohti tasan laskettuna runsaat 1,1 miljoonaa euroa voittoa ennen veroja, mikäli osakkeet olisi myyty heti markkinoilla.
Mikäli osakkeen hinta ei olisi noussut yli alkuperäisen hankintahinnan (2,60 euroa), olisi järjestelmää voitu jatkaa vuosi kerrallaan vuoteen 2016 saakka.
Jos kurssi olisi jäänyt silloinkin alle hankintahinnan, Reson varat eivät olisi riittäneet lainan takaisinmaksuun. Raisio olisi menettänyt osan lainastaan ja johto henkilökohtaisen sijoituksensa.
Holding-yhtiön osakkeiden osinko on voitu tähän saakka nostaa ansiotuloveroa kevyemmällä osinkoverotuksella 150 000 euroon saakka vuodessa. Veroprosentti jää alle kymmenen.
Toukokuussa korkein hallinto-oikeus päätti, että pörssiyhtiöiden holding-järjestelyjen kautta saamat osinkotulot ovat todellisuudessa työsuhteeseen perustuvaa tuloa ja niistä pitää maksaa ansiotuloveroa. Sitä johtajat maksavat jopa yli puolet ansioista.
JOUKO KYYTSÖNEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
