vierasyliö Sosiaalinen media haastaapoliitikot laittamaan itsensä peliin

Poliitikkojen seurustelu perinteisen median kanssa ei aina ole herkkua. Media nostaa ja tuhoaa myös poliitikkoja.

Sosiaalinen media ei tässä

poikkea muusta mediasta, mutta lisää vaikeuskerrointa.

Sosiaalisella medialla

tarkoitetaan vuorovaikutteista, tietoverkkoja käyttävää

viestinnän muotoa monelta monelle, jossa sisältöä luodaan käyttäjälähtöisesti.

Perinteisen viestinnän

viestijän ja vastaanottajan ero on sosiaalisessa mediassa

häivytetty: kaikki toimijat

voivat toimia kummassakin roolissa. Youtube, Facebook ja

Twitter ovat edustavia esimerkkejä sosiaalisesta mediasta.

Sosiaalinen media ei ole vain paikka, jossa vaihdetaan kuulumisia ja seurustellaan keveästi. Se on myös väline, jonka avulla luodaan ja ylläpidetään yleistä mielipidettä. Jättäytyminen pois sosiaalisesta mediasta voi olla suuri virhe, mutta väärin toimimisessakin on riskinsä.

Poliitikoilla on vahvenevat kannustimet olla läsnä sosiaalisessa mediassa. Vielä ei

kuitenkaan ole luotu yhtä

kaikille edustuksellisiin

elimiin valituille sopivaa tapaa toimia siellä.

Eräät käyttävät sosiaalista mediaa yksisuuntaisesti

poliittiseen viestintäänsä: he julkaisevat verkkosivuillaan kommenttejaan. Erkki Tuomiojan verkkosivut ovat tästä

hyvä esimerkki: ne keskittyvät hänen poliittisten linjausten esittelyyn.

Toiset, esimerkiksi Osmo Soininvaara, käyttävät omaa verkkosivuaan poliittisten koepallojensa testialustana. Hän muotoilee idean ja

kerää lukijakommentteja. Epäselväksi jää, mihin tarkoitukseen tätä informaatiota

kerätään ja käytetään.

Läsnäolo sosiaalisessa

mediassa vaatii resursseja.

Kiinassa kommunistisella puolueella on yli satatuhatta työntekijää vahtimassa

sosiaalisen median toimintaa. Jos lausut siellä jotain negatiivista kommunistisesta

puolueesta, palaute on välitön: olet väärässä.

Samoin on Amerikassa.

Esimerkiksi Harvardin yliopiston palkkalistoilla on

parikymmentä henkilöä,

jotka vaalivat yliopiston tuotemerkkiä verkossa.

Myös sosiaalinen media saattaa käyttäytyä arvaamattomasti. Tavoitteidesi kannalta positiivinen keskustelu saattaa hetkessä kääntyä tuhoon.

Online-sukupolvi odottaa selkeitä ja nopeita vastauksia heti. Vastauksen viipyminen tai epäselvyys ärsyttää yhteisöä, ja ainakin imagotappio on

pedattu.

Sosiaalinen media tarjoaa

erinomaisen taistelukentän juuri niille, jotka haluavat

tehdä myyräntyötä ja tietävät olevansa eri mieltä päämielipiteen kanssa. Verkkokeskustelun sabotoimiseen ei tarvita järin paljon älyä.

Elämää voi pitää pienten

palvelujen tekemisenä toisille. Näin myös sosiaalisessa

mediassa.

Yhteisö vaatii palveluita

pysyäkseen tyytyväisenä.

Poliitikon on kerrottava jotain enemmän tai nopeammin

sosiaalisessa mediassa kuin muita kanavia pitkin. Muuten

lisäarvoa ei synny: median käyttäjät pettyvät ja kääntyvät aggressiivisiksi.

Julkistusten laatu ja tahti on nuoralla tasapainoilua, varsinkin kun perinteinenkin media

on pidettävä tyytyväisenä. Viestien sävy on räätälöitävä tarkasti kullekin medialle.

Sosiaalinen toiminta, myös mediassa, tähtää pitkäkestoisten hyödyllisten suhteiden

rakentumiseen. Kaikkien

osallistujien tulee hyötyä.

Kaikilla on oltava tilaisuus saada mielipiteensä esiin.

Sosiaalinen media ei ole vain paikka esitellä omia mielipiteitä vaan myös paikka, jossa on kuunneltava muita.

Sosiaaliseen mediaan liittyy aina myös henkilökohtaisuus.

Mediassa toimivan on

pantava itsensä peliin ja

kerrottavaa myös itsestään. Liika avoimuus voi helposti kostautua. Toisaalta: sulkeutuneisuudella menetetään kontakti.

Sosiaalisen median kanavia on monia, oikeat foorumit on valittava huolella. Tutulla

foorumilla, missä kaikki ovat suloisesti samaa mieltä, toimiminen ei usein vie asioita eteenpäin, vaan saattaa johtaa tyhmyyden tiivistymiseen.

Sosiaalinen media elää vasta

murrosikäänsä. Toimintatavat

eivät ole vakiintuneet. Vain yhteen foorumiin panostava

voi yllättäen huomata, että alusta on lakkautettu. Tuskin edes Facebook tai Twitter ovat ikuisia.

Perinteiset mediat ovat yhä harvempien poliitikkojen

käytettävissä vaalibudjettien pienennettyä. Poliitikoille tämä

tietää töitä: tv-mainoksen voi teettää mainostoimistolla, mutta sosiaalisen media edellyttää jatkuvaa linjoilla oloa ja vuorovaikutusta. Sosiaalinen media on kevyimmilläänkin ylläpitäjänsä aikasyöppö.

Poliitikon kiinnostuneisuus sosiaalisesta mediasta riippuu siitä, missä määrin hänen

kohderyhmänsä, juuri ne äänioikeutetut, joiden äänistä

poliitikko on kiinnostunut, ovat itse siellä.

Jos poliitikolle riittävät ne uskolliset 10 000 äänestäjää, jotka äänestävät häntä tottumuksesta, miksi hän hankkisi

toiminnallaan sosiaalisessa mediassa 20 000 vihamiestä sabotoimaan hänen politiikkaansa?

Sosiaalisessa mediassa ei ole poliitikoille välttämätöntä olla

läsnä niin kauan kuin siellä

eivät ole valtaosa äänestäjistäkään.

Lyhyellä tähtäimellä poissaolo sosiaalisesta mediasta on houkutteleva vaihtoehto, mutta

poliitikolle, jolle julkisuus on elinehto, poissaolo voi olla unohduksen tie.

Kansalaiset eivät kuitenkaan arvosta poliitikkoa, joka on tunnettu vain läsnäolostaan sosiaalisessa mediassa. Pitää myös olla asiaa.

MATTI WIBERG

REIMA SUOMI

Reima Suomi on tietojärjestelmätieteen professori ja

Matti Wiberg on valtio-opin

professori Turun yliopistossa.

Avaa artikkelin PDF