Valofestivaali virkistää pimeimpänä vuodenaikana
Sunnuntaina avautuva Lux Helsinki valaisee pääkaupunkia pimeimpänä vuodenaikana. Seitsemännen kerran järjestettävä tapahtuma tuo torstai-iltaan asti 17 valoteosta eri puolille kaupungin keskusta-aluetta.Yksi kiinnostavimmista teoksista on rautatieaseman Postihalliin sijoitettu Antonin Fourneaun Water Light Graffiti. Teos toimii vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa: led-valopinta herää eloon, kun se on kosketuksissa veden kanssa.
Tänä vuonna on monta syytä juhlistaa Helsinkiä valon avulla: valotapahtumia on kaupungissa ollut 20 vuotta, tämä on YK:n Valon vuosi, ja Helsingin yliopisto täyttää 375 vuotta, kertoo Helsingin kaupungin elinkeino-osaston kaupunkimarkkinointiyksikön päällikkö Saila Machere .
Vaikka aikoinaan lähdettiin liikkeelle yhdellä teoksella, haaveissa oli jo silloin isompi tapahtuma.
”On teoksia, jotka herättävät ajatuksia, ihastusta ja ihmetystä. Jokainen katsoja kokee teokset eri tavalla. Siinä piilee tapahtuman huikea tunnelma”, Machere sanoo.
Valoteokset ovat nähtävillä iltaisin kello 17–22. Teokset pyörivät tapahtuma-ajan tauotta ja niiden kesto vaihtelee. Vain Senaatintorille sijoittuvalla tulisirkuksella on iltaisin kaksi 25 minuutin mittaista esitystä, kello 17 ja 20.
Seitsemän teoksista ei aiemmin ole ollut missään esillä. Uusia osia on esimerkiksi Helsingin yliopiston Topelia-korttelin sisäpihalle sijoittuvassa Lyhtypuistossa, jonka noin 90 lyhdystä yli 30 on uusia.
Tapahtuman teoksista ja oheisohjelmasta saa lisätietoa nettisivulta http://www.luxhelsinki.fi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


