Kesäleimikoilla runsaasti kysyntää
Metsänomistajien liitto Pohjois-Suomen johtaja Jukka Aula uskoo, että puukauppa piristyy kesää kohden.
”Metsänhoitoyhdistykset kampanjoivat metsänomistajia myymään puuta ja kilpailuttamaan leimikot”, hän sanoo.
Pohjois-Suomessa talvileimikot ovat pääasiassa jo ostettu, ja niitä korjataan nyt täyttä päätä.
”Talvi tuli kuukauden pari myöhemmin kuin normaalisti, joten kaikki sulan maan aikaan korjuukelpoiset leimikot jouduttiin hakkaamaan syksyllä. Kesäleimikoista on keväällä kova kysyntä.”
Puukaupan kannalta myönteinen uutinen on se, että Stora Enso on perunut suunniteltuja lomautuksia Kemin Veitsiluodon paperitehtaalla.
Aulan mukaan sahoilla tukkitilanne on tähän aikaan vuodesta hyvä.
”Tosin sahatavaramarkkinoilla hintataso on heikko, vaikka vetoa on.”
Lama rassaa hintoja edelleen, mutta Aula ounastelee, että Amerikan rakentaminen on elpymässä.
”Perinteisesti Yhdysvaltain presidentinvaalit ovat olleet lähtölaukaus talouden elpymiselle. Katsotaan, toimiiko tämä Obaman kaudella.”
Amerikkalaisten kulutus heijastuu yleensä Eurooppaankin.
Pienpuun energiatuen estyminen oli suuri takaisku Pohjois-Suomelle.
”Meillä energia on nimenomaan nuorissa kasvatusmetsissä, ei kannoissa tai hakkuutähteissä. Siksi pohjoisessa olisi mahdollisuudet tuottaa energiapuuta kestävästi ilman riskejä ravinnehuuhtoutumista, joita esimerkiksi kannonnostoon liittyy”, Aula painottaa.
Energiapuun arvo korvaa hädin tuskin pienpuun korjuukustannukset, joten ilman tukia on vaikea saada puuta liikkeelle.
SUVI NIEMI
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
