Suomesta kuuluu kummia: Koulutustaso ei enää nouse, ja kouluttautuminen on alkanut periytyä

Kansakoulu oli vähän pelottava paikka: oppilaat komennettiin suoriin riveihin, korvantaustojen puhtaus tarkistettiin ja rankaisukeinot olivat nykyvinkkelistä aika rajuja.

Tämän päivän koulu on siihen verrattuna paratiisi. Jokainen lapsi ja nuori pyritään huomioimaan yksilönä. Koulu yrittää antaa tukea ja luoda oppimisyhteisön, jossa kaikki oppivat ja kaikilla on hyvä olla. Tehtävä ei ole nykyään helppo.

Vielä 1970–80-luvuilla koko Suomi tuntui rakentavan hyvinvointivaltiota pontevasti yhdessä. Pyrkimys auttaa vaikeista oloista tulevia lapsia ja nuoria oli kova.

Haluttiin tunnistaa ja nimetä eriarvoisuutta tuottavia tekijöitä ja tukea niitä, joiden tausta oli kurja: kotona alkoholismia, köyhyyttä, mielenterveysongelmia, koulussa kiusaamista ja ongelmia kavereiden kanssa. Näihin puututtiin, ja pakko sanoa, että työssä onnistuttiin: suomalaisten koulutustaso nousi kohisten.

Yliopistoissakaan ei kokenut olevansa poikkeava, vaikka vanhemmilla ei ollut akateemista tutkintoa. Meitä kouluttamattomien suurten ikäluokkien 1960–70-luvuilla syntyneitä lapsia olivat 1980–90-lukujen yliopistot täynnä. Tämä on menestystarina, jota yritetään Amerikkaa myöten kopioida.

Mutta nyt Suomesta kuuluu kummia. Koulutustaso ei enää nouse, ja koulutus on alkanut taas periytyä vahvasti. Erot koulujen välillä kasvavat ja alueellinen eriarvoisuus ovat iso haaste.

Jo vuonna 2014 Suomi oli pudonnut puolivälin alapuolelle OECD-maiden vertailussa, jossa tutkittiin 25–34-vuotiaiden suorittamia korkeakoulututkintoja. Suomessa tutkinto on tässä ikäryhmässä enää 40 prosentilla, ja tilanne heikkenee koko ajan.

Kuka olisi uskonut 1970-luvulla, että kouluttautuvien nuorten määrä lähtisi laskuun ja työn ja koulutuksen ulkopuolelle jäävien nuorten määrä kasvaisi?

Koulutus auttaa elämässä eteenpäin. Mutta pääsevätkö kaikki mukaan? Onko oppivelvollisuuden pidentäminen avuksi? Ainakin se antaa kaikille mahdollisuuden kasvaa aikuiseksi oppimisympäristössä.

Kunnat ovat paljon vartijoina. Kunnissa mietitään jo panostuksia toisen asteen koulutukseen, pohditaan kymppiluokkia ja uusinta uutta, tutkintokoulutukseen valmentavaa koulutusta eli Tuvaa.

Luovia ratkaisuja tarvitaan – ehkä metallialan ammattikoulun työsalia voisi käyttää myös peruskoulun käsitöissä? – mutta tärkeimpänä onnistumisen edellytyksenä ovat asiansa osaavat ja täydennyskoulutuksiin säännöllisesti osallistuvat opettajat. Heitä monimuotoisella toisella asteella ja koko koulujärjestelmässämme tarvitaan – turvasataman rakentajia.

Minna Huotilainen on aivotutkija Helsingin yliopistosta.