LUKENUT MIES Peruslimboilua
Vennamolais-soinilaisesta liikkeestä on tapana julkaista vaalien
tienoilla kriittinen pamfletti. Joskus se tehdään sisältä, toisinaan mestaroivat ulkopuoliset viisaat.
Ensimmäinen lienee ollut Ossi Maalammen Näin alkoi asialinja 1970. Se kertoi, miten Veikko Vennamo imi Maalaisliiton perustamasta Asutusliitosta oman puolueensa pientalonpoikaisen ytimen. Maalammen kirja on edelleen lajissaan paras.
Tämänkertainen yritys kalahti kiveen oitis. Perussuomalainen nainen sai tarinoilleen hyvää julkisuutta televisiossa. Sitten uskottavuus suli omiin takavuosien rötöksiin.
Sirpa Ahola-Laurilan kirja kertoo ensinnäkin, miten uskomattoman vähäisillä tiedoilla perussuomalaisten kenttäaktiivi huseeraa. Kansa tietää, mikä on oikein ja varsinkin väärin, mutta se on eri asia.
Toiseksi pitää ihailla Timo Soinin neroutta, kun hän sallii puolueessaan vain henkilöjäseniä. Osastojen sisäiset kähinät eivät hetkauta puoluetta pennin vertaa.
Ahola-Laurila kuvailee puolueveljien ja -sisarten taholta kokemaansa kieroilua ja tuuppimista. Se ei herätä edes kerjättyä sääliä. Politiikassa aina joku valitaan ja toiset saavat mustelmia.
Kirjasta noussut prosessi selvitti yhden arvoituksen. Miksi moni viime vaalien perussuomalainen ääniharava on puoluejohdon toimesta työnnetty syrjään tai peräti erotettu puolueesta?
Soini on mitä ilmeisimmin kyllästynyt selittelemään pahimpien änkyröidensä toilailuja. Suuren puolueen kuvaa voi siistiä paksummista roiskeista, ettei hallitukseen meno jää siitä kiinni. Muutama sata kenties menetettyä ääntä on halpa hinta, kun ajetaan lujaa.
PEKKA ALAROTU
Sirpa Ahola-Laurila: Soinin kupla. 168 sivua. Into.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
