Ratsastusmaneesiromahti kerralla
Laukaassa viime keskiviikkona 10-vuotiaan tytön kuoleman aiheuttaneen ratsastusmaneesin romahduksen tutkinta jatkui edelleen viikonloppuna.
Onnettomuustutkintakeskuksen (OTK) selvityksissä ilmeni, että katto romahti kerralla kokonaan. Romahduksen alkupaikka ei kuitenkaan vielä selvinnyt.
Silminnäkijöiden mukaan hallin yläosasta on kuulunut jonkinlainen ääni, jonka jälkeen koko katto on tullut kerralla alas.
Johtava tutkija Kari Valosen mukaan OTK:n on määrä saada maneesin paikkatutkinta valmiiksi tänään maanantaina. Onnettomuutta tutkii myös poliisi.
Perjantaina OTK tiedotti, että turman syyt voivat liittyä suunnitteluun, rakenneosien valmistamiseen ja ajan myötä tapahtuneeseen heikkenemiseen kuten ruostumiseen tai niiden yhdistelmään.
Mikäli mitään erityisen merkittävää ei ilmene, tutkinnan etenemisestä tiedotetaan seuraavan kerran viikolla 9.
OTK on antanut varoituksen
vastaavista halleista. Sellaisia on maneesien pääsuunnittelija Antti Isolan mukaan viisi. Näistä kaksi on jo romahtanut.
Isola myönsi perjantaina Yle Uutisille, että sortumavaara on ollut tiedossa jo 1990-luvulla. Tuolloin rakenteiden kriittiset kohdat tarkistettiin.
Hänen mukaansa maneesien onnettomuudet johtuvat kuntien puutteellisesta rakennusvalvonnasta.
Suunnittelija sanoi ottavansa vastuun keskiviikon turmasta. Hän ei kuitenkaan osannut sanoa, miten vastuu konkretisoituu, koska kuolemantapausta ei voi korvata millään.
Onnettomuusmaneesin kanssa samantyyppisiä Isola-maneeseja tarkistettiin viikonloppuna.
Pääkaupunkiseudulla sijaitseva Husön ratsastuskeskus ehti jo saada tarkastuksen jälkeen maneesin käyttöluvan, mutta viranomaiset määräsivät sille vielä lisätarkastuksia.
”Maneesia on tarkoitus kuvata robotilla maanantaina”, Husön edustaja Leila Therman kertoi STT:lle lauantaina.
Kumpumäen ratsastuskoulu Uudenmaan Pornaisissa teetti tarkastusta maneesissaan lauantaina.
Pirkanmaan Sastamalassa si-
jaitseva KT-Talli kertoi tarkastuttavansa maneesinsa viikonlopun jälkeen.
”Maneesimme on kokonaan valmistajan kokoama, ostimme sen avaimet käteen -periaatteella”, tallin omistaja Kauko Tuominen kertoi STT:lle.
TERHI TORIKKA
Suunnittelija sanoi
ottavansa vastuun keskiviikon
turmasta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
