Neljän vuoden takuu
Kuluttajan suoja on kaunis ajatus. Ideana on, että viranomaiset ja kansalaisjärjestöt suojelevat meitä kuluttajia milloin valheilta, milloin muulta vilpiltä ja väärin teoilta.
Suurimmat valehtelijat taitavat kuitenkin jäädä rankaisematta.
Ajatelkaapa, jos autoliike antaisi takuun siitä, että kaikki ostajat saavat ilmaiset huollot vuoden alusta. Hieno lupaus toisi varmasti uusia asiakkaita. Voisiko Toyotan kauppias ilmoittaa kauppojen jälkeen, että ilmaista huoltoa saa käydä kysymässä Nissanilta? Ei voisi.
Hallitus sen sijaan säätää lain nuorisotakuusta ja saa lain perusteella lisää kannatusta. Hallitus julistaa takaavansa kaikille nuorille joko työtä tai koulutusta. Kukaan ei jää ilman.
Lupauksen lunastajaksi hallitus määrää yritykset ja kunnat. Yritysten työllistämisnäkymät on jo nähty. Väkeä kävelytetään ulos, ei sisälle.
Jäljelle jäävät siis vain kunnat, nuo hallintohimmeleiden rakentajat, jotka hallitus mieluiten liittäisi yhdeksi Helsingin maalaiskunnaksi.
Nämä hallinnon muinaismuistot, joita kuntaministeri Henna Virkkunen (kok.) saattohoitaa kohti viimeistä tuomiota, saavat ottaa toteuttaakseen hallituksen tämänkin lupauksen – monien muiden jatkoksi.
Jos ne eivät siinä onnistu, kuten eivät onnistukaan, sen pahempi niille. Siinä saadaan taas uusi todiste kuntien kyvyttömyydestä.
Kun hallitus päättää, että kunnat hoitavat nuorisotakuun, hallitus tietenkin osoittaa siihen myös rahat? No ei osoita. Se päinvastoin niistää kunnilta pois parisataa miljoonaa valtionapuja. Näiden satojen tilalle ojennetaan muutamia miljoonia tähän takuutouhuun.
Mutta koulutuspaikkoja hallitus varmaankin tarjoaa lisää? No ei tarjoa. Opetusministeri Jukka Gustafsson (sd.) leikkaa koulutuksen aloituspaikkoja. Esimerkiksi Pohjois-Pohjanmaalla, missä sadat ovat nytkin jääneet ilman koulutuspaikkaa, vähennetään 655 aloituspaikkaa.
Koulutusta ei kerta kaikkiaan riitä kaikille halukkaille. Ei sittenkään vaikka laki kertoo, että riittää. Ei sittenkään vaikka kunnat jo nyt maksavat monien koulutuksen kokonaan omasta pussistaan.
Sanotte, että sieltä Oulun seudulta kestää leikata, kun siellä ei ole koulutettaviakaan? No ei kestä. Nuoria on täällä suhteessa enemmän kuin muualla maassa. Maakunta laskee tarvitsevansa yli 300 paikkaa lisää.
Koulu on kallis eikä sovi kaikille. Näin totesivat rikkaimmat jo kansakoulun syntymän aikoihin.
Oppisopimus on sentään edullisempaa ja vie nuoren suoraan ammattiin. Pääministeri Jyrki Katainen (kok.) puhui kesällä niin kauniisti oppisopimusten lisäämisen puolesta, että melkein liikutuin.
Olisin ehkä liikuttunut oikeastikin, jos en olisi tiennyt että samaan aikaan kun Kataisen huulet liikkuivat, päätettiin oppisopimusrahojen vähentämisestä.
Mikä siis nuorelle neuvoksi, jos yritykset eivät kykene, kunnilla ei ole rahaa eikä hallitus halua? Aina voi tehdä kuten ministeri Alexander Stubb (kok.) nuorena. Hän kertoo menneensä palkattomaksi harjoittelijaksi ulkoministeriöön. Siitä ura sitten urkeni.
Kaikki joutilaat siellä amiksen nurkalla huomio! Ulkoministeriöön sieltä!
Olisiko hallituksen suoritus tässä vailla vertaa? No ei ole. Greenpeace panee paremmaksi.
Kun luonnonsuojelu- ja suojelurahajärjestöt ovat saaneet turpeen tuotannon lähes tyrehtymään, turvetta käyttävät voimalat joutuvat siirtymään yksi toisensa jälkeen polttamaan kivihiiltä.
Luulisi luonnonsuojelu- ja suojelurahajärjestöjä hävettävän. Vaan ei hävetä.
Greenpeace tuomitsee jyrkästi suunnitelmat muuttaa Keljonlahden voimala kivihiilen polttoon sopivaksi. On edesvastuutonta edes harkita investointeja kivihiileen, kun ilmastopäästöjä on rajoitettava kaikin keinoin ilmastonmuutoksen estämiseksi. Kivihiileen investoiminen on myös taloudellisesti lyhytnäköistä, iso Gee julistaa.
Tämä kaikki kerrottiin luonnonsuojelu- ja suojelurahajärjestöille moneen kertaan, kun ne ajoivat turpeen tuotantoa ahdinkoon.
Apunaan turpeen ahdistelussa luonnonsuojelu- ja suojelurahajärjestöillä on ympäristöministeri Ville Niinistö (vihr.). Myös hän varmaankin paheksuu vastuuttomia suunnitelmia. Sähköhän pitää ottaa töpselistä!
jouko.ronkko@
maaseuduntulevaisuus.fi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
