Kenen Euroopassa seisot?
Kertomuksia Euroopasta on yhtä monta kuin kertojia. Keskeiset teemat eivät kuitenkaan ole muuttuneet kahteenkymmeneen vuoteen.
Kevään eurobarometri-mielipidemittauksen mukaan eurooppalaisten näkemys unionista on muuttunut yhä positiivisemmaksi, myös Suomessa.
Samalla äärioikeisto kerää rivejään taistelussa monikulttuurisuutta vastaan, ja Kreikasta pelätään euron tai jopa unionin kaatajaa.
Nosteessa ollut Eurooppa-henki ei tunnu selättävän maanosan ongelmia. Ehkä se on jopa aiheuttanut ne.
Lähes kaikki kokevat olevansa eurooppalaisia, mutta määritelmän sisään mahtuu lähes käsittämättömän paljon erilaisia kulttuureja, aatteita ja arvomaailmoja.
Tiedämmekö edes, mitä Eurooppa tarkoittaa?
Euroopan idea
Kun Heikki Mikkelin kirja Euroopan idea julkaistiin vuonna 1994, Suomi oli keskellä kiivainta EU-keskustelua. Keskustelun sävy ei kuitenkaan miellyttänyt tutkijaa.
”Huomasin, että keskustelu on hyvin historiatonta”, tätä nykyä Helsingin yliopiston yleisen historian professorina toimiva Mikkeli selittää.
Käsitys Euroopasta muuttui vuosikymmenten ja -satojen kuluessa. Samalla muuttui eurooppalainen identiteetti sikäli kuin sellaisesta voi puhua.
Euroopan unionilla on luonnollisesti ollut vaikutusta suomalaisten kuvaan Euroopasta, mutta ainoaksi totuudeksi se ei ole yltänyt.
”Aina, kun puhumme Euroopasta, meillä on mielessä joku tietty asia. Useimmilla se samastuu unioniin, mutta se on vain yksi Eurooppa-kertomus”, Mikkeli huomauttaa.
Kirjan perusajatus pätee yhä. Kertomuksia Euroopasta löytyy yhtä paljon kuin kertojia. Yhä ajankohtaisia ovat kuitenkin viisi perusteemaa, kristinusko, nationalismi, sivistys, integraatio ja monikulttuurisuus.
Kenen lippua kannat?
Ajatukset kristillisestä ja kansallisvaltioiden Euroopasta ovat satoja vuosia vanhoja mutta vetoavat yhä voimakkaasti. Eurooppalaisen sivistyksen katsotaan alkaneen vielä aiemmin.
”Ajatus Euroopasta sivistystä kantavana ylivertaisena maanosana juontaa juurensa tietysti antiikkiin, mutta se sai aika paljon voimaa myös valistusaikana”, Mikkeli kertoo.
Kristinuskon, vapaiden kansojen ja sivistyksen ohella Euroopan perintöä ovat ristiretket, maailmansodat ja imperialismi, ajatus valkoisen miehen taakasta.
Monikulttuurisen Euroopan kertomus korostaa puolestaan jatkuvaa riippuvuutta muista sekä vuorovaikutusta muiden maanosien kanssa. Kuvaan kristillisestä kansallisvaltioiden Euroopasta ei sen sijaan mahdu muita kulttuureja tai uskontoja.
Eurooppa ei ole saari
”Muiden uskontojen vastustamisessa on se ongelma, että Eurooppa ei ole mikään saari, eikä se voi koskaan olla”, Mikkeli toteaa.
Kesän monikulttuurisuuskeskustelun osapuolet tuntuvatkin puhuvan eri kieltä. Ristiriidoista tulee silti kyetä puhumaan rationaalisesti.
”Eurooppa on näiden ihmisten mielissä eri Eurooppa. Kun puhutaan Euroopasta, puhutaan näiden ihmisten mielissä eri asioista.”
Äärioikeiston eurooppalaisuus rakentuu vastakohtana muille kulttuureille. Oma identiteetti riippuu toisesta, ja toinen koetaan uhkana.
”Kun islaminuskoisia on yhä enemmän, se on havahduttanut ihmiset siihen, että jotain on tapahtumassa, ja syntyy eräänlainen vastareaktio.”
Mikkeli ei usko, että Eurooppaa voidaan enää rakentaa perinteisen kristinuskon varaan. Uskonnollinen ja kansallinen retoriikka on silti voimakasta ja houkuttelevaa.
Unioni luo eurooppalaisuutta
Unioni hyödyntää yhtä lailla nationalismin vetovoimaa. Yhteinen passi, hymni ja raha rakentavat identiteettiä samalla tavalla kuin Suomen kansalliset herättäjät 1800-luvulla.
”On sitä identiteettiä yritetty luoda. Unioni on tietoisesti harrastanut identiteettipolitiikkaa, niin kuin sitä kutsutaan”, Mikkeli selittää.
Kuka tahansa EU-aikana peruskoulunsa käynyt on saanut oppia unionin päätöksenteosta ja arvoista. Mikkelin mielestä Eurooppa-hengen luominen ei riitä pitämään unionia kasassa.
”Vaikea uskoa, että ihmiset voisivat sisäistää sen järjestelmän hirveän pitkälle, koska se tuntuu etäiseltä.”
Eurooppa voi olla yksinkertaisesti liian suuri. Ongelmana on myös, että niin kutsutut eurooppalaiset arvot, kuten järki, oikeus ja laupeus, koetaan maanosaa laajemmiksi.
”Tänä päivänä on hankala tehdä rajaa länsimaisuuden ja eurooppalaisuuden välille”, Mikkeli miettii.
Aina eteenpäin
Unionin jatkuva laajeneminen ja syveneminen on koettu välttämättömäksi. Juokse tai kuole.
”Euroopan historia nähdään ehkä vähän anakronistisesti päämäärätietoisena etenemisenä kohti suurempaa yhdistymistä ja integraatiota”, Mikkeli huomauttaa.
Integraatio on Euroopan ideana hieman nurinkurinen. Viimeaikainen keskustelu on viimeistään osoittanut, että muitakin suuntia on.
”Jos tulee riittävän suuri kriisi, en näe syytä, miksei Euroopan unioni voisi hajota. En näe sitä minään ikuisena ilmiönä.”
Mikkelin mielestä huhut unionin kuolemasta ovat silti vahvasti liioiteltuja. Yhteistyö on voimaa, ja unionin kautta Euroopan valtiot pystyvät ajamaan arvovalintojaan supervaltojen joukossa. Hänen arvionsa jatkosta on kuitenkin kriittinen.
”Näyttää vahvasti siltä, että integraation syvenemiselle ja poliittisen unionin kehitykselle ei näytetä vihreää valoa. Todennäköisesti unioni kituuttaa eteenpäin suunnilleen samassa muodossa kuin tällä hetkellä.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
