Kaivos- ja automaatiolaitteet puskivat Metson vahvaan tulokseen
Teknologiakonserni Metsolla menee hyvin, vaikka talouden epävarmuus vähensi tilausten määrää viime vuoden vertailukaudelta.
Metson tulos ennen veroja kasvoi 149 miljoonaan euroon vertailukauden 100 miljoonasta. Myös Metson liikevaihto kasvoi yli 20 prosenttia vajaaseen 1,9 miljardiin euroon. Yhtiö arvioi liikevaihdon vielä kasvavan tämän vuoden aikana ja tuloksen paranevan viime vuoteen verrattuna.
Positiivinen tuloskehitys tuli erityisesti kaivos- ja automaatiolaitteiden tuotannosta. Metson mukaan kaivoslaitteiden kysyntä oli erinomaista. Niiden tilauksia kertyi 847 miljoonalla eurolla, mikä oli melkein puolet kaikista saaduista tilauksista. Metso kertoo sekä katteiden että tilausmäärien kasvaneen.
”Tämä on hyvä suoritus huomioiden, että emme saaneet yhtään poikkeuksellisen suurta tilausta, kuten vertailukaudella. Tilauskertymä heijastaa selvästi vahvaa kilpailukykyämme ja asiakkaiden luottamusta Metsoon”, Metson toimitusjohtaja Matti Kähkönen sanoo tiedotteessa.
Yhtiö odottaa kaivoslaitteiden ja niihin liittyvien palvelujen kysynnän jatkuvan hyvänä. Myös automaatiotuotteiden kysynnän yhtiö uskoo pysyvän hyvänä.
Sen sijaan maanrakennuslaitteiden sekä sellu- ja paperiteollisuuden kysyntä hiljenee tai pysyy matalana.
Kiinassa ja Intiassa näkyi Metson mukaan hiljenemisen merkkejä, vaikka rahoituksen saatavuus Kiinassa helpottui. Erityisesti paperi- ja kartonkilinjojen kysyntä oli heikkoa. Yhtiö uskoo paperilinjojen kysynnän myös pysyvän heikkona.
”Kaiken kaikkiaan olemme tyytyväisiä ensimmäiseen vuosipuoliskoon ja jatkamme määrätietoisesti strategiamme toteutusta”, Kähkönen sanoo.
Markkinoilla on uskoa yhtiöön. Tulosjulkistuksen jälkeen sen osake lähti 8,3 prosentin nousuun.
TANJA KORPELA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
