Korona nousi viime vuonna Ruotsin kolmanneksi yleisimmäksi kuolinsyyksi
Kuolinsyitä selvittäneen sosiaalihallituksen mukaan koronakuolemissa kirjattiin viime vuonna kaksi piikkiä, toinen huhtikuussa ja toinen joulukuussa.
Toukokuun alussa sadat ihmiset osoittivat Tukholmassa mieltä koronarajoituksia vastaan. LEHTIKUVA/AFPRuotsissa koronaviruksen aiheuttama tauti oli viime vuonna maan kolmanneksi yleisin kuolinsyy sydän- ja verisuonitautien sekä syövän jälkeen.
Selvityksen mukaan Ruotsin niin kutsuttu ylikuolleisuus oli vuonna 2020 kolme prosenttia. Naapurimaissa kirjattiin samaan aikaa keskimääräistä vähemmän kuolemia.
Koronakuolemat jakautuivat Ruotsissa hyvin epätasaisesti. Toukokuun alkuun mennessä Tukholman alueella oli kuollut koronaan 212 ihmistä 100 000:ta asukasta kohden. Esimerkiksi Värmlantiin verrattuna kuolleiden määrä Tukholmassa on yli nelinkertainen, sosiaalihallitus raportoi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
