Selvitys: Hake romahduttaa kivihiilen käytön
Energiapuun käyttö kasvaa kivihiilen, kaasun ja turpeen kustannuksella roimasti 15 vuodessa, Pöyry ennustaa.
Puu ja muu biomassa tuottaa jopa kolme neljännestä lämpövoimalaitosten energiasta 2030, Pöyry ennustaa EU:n energia- ja ilmastotavoitteiden pohjalta. Kuva: Kari SalonenBiomassan ja sellutehtaiden energian osuus kasvaa 75 prosenttiin Suomen sähkön- ja lämmöntuotannosta vuonna 2030, kun se nyt on alle puolet.
Kivihiilen käyttö romahtaa lähes nollaan sekä turpeen ja kaasun osuus putoaa roimasti, Pöyryn selvitys valtioneuvostolle EU:n vuoden 2030 energia- ja ilmastotavoitteiden vaikutuksista ennustaa.
Oletuksena on, että Suomen talouskasvu jää puoleen prosenttiin vuodessa ja sähkön käyttökin vähenee hieman nykyisestä.
Toinen tärkeä oletus on, että päästöoikeuksien hinta alkaa kohota reippaasti ensi vuosikymmenellä. Se edellyttää, että EU-maat lopettavat kansalliset tuet uusiutuvalle energialle.
Nykyisin tuuli- ja aurinkovoiman tuki on pudottanut päästöoikeuden hinnan erittäin alas ja samalla myös sähkön hinnan, minkä vuoksi investoinnit tuettomaan sähköntuotantoon jäävät tekemättä.
Raportti ei ota kantaa siihen, jatkavatko EU-maat kansallista uusiutuvan tukemista. Mikäli jatkavat, päästöoikeuksien hinta ei nouse ja se lisää myös kivihiilen kilpailukykyä halpana polttoaineena.
Mikäli päästöoikeuksien hinnat kohoavat, se nostaa energialaitosten puustamaksukykyä ja parantaa edelleen bioenergian asemaa turpeeseen ja fossiilisiin polttoaineisiin nähden.
Energialaitosten puustamaksukyky saavuttaa kuitupuun hinnat ennen 2020-luvun puoltaväliä, joten huoli puun energiakäytön vaikutuksesta metsäteollisuuden kuitupuun hintaan 2020-luvun loppupuolella on aiheellinen, raportissa pohditaan.
VTT:n raportissa pari viikkoa sitten arvioitiin, että mikäli hiilidioksidiveroa korotetaan hallitusohjelman mukaisesti, kaukolämmön yhteistuotanto kallistuu, sen kilpailukyky heikkenee ja tuotanto pienenee.
Muutos vähentäisi maakaasun käyttöä, mutta ei kivihiilen, koska sitä lisättäisiin lämmön erillistuotannossa.
Metsähake ja turve ovat muuttuvilta kustannuksiltaan kilpailukykyisiä kivihiileen tai maakaasuun verrattuna, joten veromuutos ei lisäisi niiden käyttöä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
