Liikennepolitiikka on rehellistä
Haastattelin vajaa vuosi sitten (MT 13.7.2011) liikenne- ja viestintäministeri Merja Kyllöstä (vas.). Hän kertoi silloin surullista viestiä maaseudun asukkaille.
Rahaa syrjäseutujen teiden korjaamiseen ei ole, ja kaikkia alemman luokan teitä ei enää korjata.
Kyllösen tunnelmat olivat tutut maaseudun asioita seuraavalle. Hän ehkä
oikeasti haluaisi puolustaa maaseudun teitä, mutta todellisuus haraa vastaan. Teiden kunnossapidon korjausvelka on arvioitu puoleksi miljardiksi, eikä sellaisia rahoja yksi ministeri voi löytää.
Viikko sitten valmistunut liikennepoliittinen selonteko jatkaa samaa politiikkaa. Liikenteen rahoitusta keskitetään moottoriteihin, valtaväyliin ja rautateihin. Joukkoliikennettä kehitetään siellä, missä on suurimmat matkustajamäärät. Satojen miljoonien hankkeita ei ehdoteta pienten teiden vaan valtateiden korjaamiseen.
Linja on huono, sillä rakennettu ympäristö on edullisempaa pitää kunnossa kuin antaa sen rapautua ja lopulta tuhoutua. Mutta se on myös rehellistä politiikkaa, jossa myönnetään tosiasiat, tehdään suunnitelmat ja sitten toteutetaan ne.
Jos poliittiset puolueet ovat päättäneet, että kaikkien teiden kunnossa pitämiseen ei ole rahaa, niin ei sitten valehdella
huolenpidosta, vaan myönnetään ettei
rahaa tipu. Selonteko toteuttaa käytännössä valittua politiikkaa.
Liikennepolitiikka on nimittäin ainoa politiikan osa-alue, missä on avoimesti myönnetty, että maaseutu jätetään oman onnensa nojaan. Sen mukaan ihmiset ovat eri arvoisia riippuen siitä, missä he asuvat.
Siksi liikennepolitiikka on tällä
hetkellä kotimaisen politiikan edelläkävijä. Siinä toteutetaan käytännössä
sitä kehitystä, mikä yhteiskunnassa on vallalla. Kaikkiin nykyisiin menoihin
ei ole varaa, ja jonkun on kärsittävä
säästöjen seurauksista.
Maaseudun ylläpito koetaan nykyisessä poliittisessa johdossa taakkana. Päätösten suuri linja on keskittävä, ei maaseudun moninaisuutta ja kulttuuria säilyttävä.
Kärsijä on maaseudun asukas. Mutta
parempi kärsiä kuin elää jatkuvassa
valheessa. Kaikilla muilla politiikan osa-alueilla nimittäin toistaiseksi luvataan maaseudusta, sen asukkaista ja palveluista pitää huolta, vaikka käytännön päätökset osoittavat toisin.
Yksinkertaisia esimerkkejä löytyy vaikka kuinka.
Kuntauudistus keskittää valtaa. Sellaista keskittämistä ei ole olemassa, joka parantaa reuna-alueiden näkyvyyttä.
Maataloustukia leikataan, vaikka
kotimaista ruokaa halutaan lisää. Tuen leikkaaminen ei lisää kotimaista ruokaa kaupoissa.
Rakentamista maaseudulla rajoitetaan, koska halutaan vähentää liikennettä.
Samaan aikaan kritisoidaan ehdotuksia
verottaa liikennettä pääkaupunkiseudulla, vaikka tiedetään ison osan olevan hupiajelua.
Se on epärehellistä politiikkaa.
Luvataan yhtä ja päätetään toista.
Liikennepolitiikka on toista maata. Siinä ei turhia lupailla, vaan kanta on selvä: muuta kaupunkiin, niin liikenne
toimii. Jos haluat asua maalla, osta maastoauto.
Onneksi politiikassa on se lohtu, että se ei ole pysyvää. Yksi tapa vaikuttaa ja hakea muutosta, on äänestää puoluetta,
jolla on näyttöä maaseudun puolustamisesta. Mikä puolue se sitten on, on tosin epäselvää. Ei kuitenkaan yksikään hallituksessa istuvista.
Sen verran liikennepolitiikkakin lipsahtaa epärehellisen puolelle, että
siinä luvataan huolehtia riittävästä
peruspalveluiden tasosta maaseudulla.
Huomaa sanamuoto, se ei lupaa, että
teiden kunnosta pidettäisiin huolta. Seuraava lainaus on muuten selonteon ainoa maaseutua koskeva kannanotto:
”Väestöpohjan pieneneminen aiheuttaa kannattavuusongelmia liikennepalvelujen järjestämiselle. Maaseudun
asukkaiden ja yritysten toimintamahdollisuudet on kuitenkin turvattava
tarjoamalla riittävä liikkumisen ja
kuljetusten peruspalvelutaso. Tämä merkitsee tarvetta ottaa käyttöön
uusia entistä taloudellisempia keinoja liikennepalvelujen järjestämisessä.”
Mitähän ne keinot mahtavat olla?
Ei niitä ainakaan selontekoon ole
valmiiksi mietitty. Sen sijaan kaupunkien liikenteen sujuminen on mietitty hyvinkin yksityiskohtaisesti.
aimo.vainio@
maaseuduntulevaisuus.fi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
