Korkein oikeus tuomitsi ex-ministeri Kulmunin erityisavustajan rikoksista
Korkein oikeus katsoi, että esiintymisvalmennuksesta aiheutuneet kustannukset eivät kuuluneet ministeriön varoista maksettavaksi.
Korkein oikeus tuomitsi Kari Jääskeläisen petoksesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta 80 päiväsakkoon. MARKKU ULANDER / LEHTIKUVA.Korkein oikeus (KKO) on tuominnut entisen elinkeinoministerin Katri Kulmunin (kesk.) erityisavustajana toimineen Kari Jääskeläisen petoksesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta sakkorangaistukseen.
Asia liittyi Jääskeläisen joulukuussa 2019 tilaamaan elinkeinoministerin esiintymisvalmennukseen.
Syytteen mukaan Jääskeläinen oli saanut valtiovarainministeriön perusteettomasti maksamaan elinkeinoministeri Kulmunin valmennuksen televisioesiintymiseen, joka ei ollut liittynyt tämän tehtäviin ministerinä, vaan puolueen puheenjohtajana.
Korkein oikeus katsoi, että valmennuksesta aiheutuneet kustannukset eivät kuuluneet ministeriön varoista maksettavaksi.
Kulmuni oli saanut valmennuksesta oikeudetonta taloudellista hyötyä, ja ministeriölle oli aiheutunut taloudellista vahinkoa, KKO kertoo tiedotteessa.
Jääskeläinen oli KKO:n mukaan erehdyttänyt ministeriötä siitä, että hänen Kulmunille tilaamansa valmennus olisi kuulunut ministeriön maksettavaksi.
Oikeuden mukaan Jääskeläisen toiminnalle ei ollut ilmennyt muuta mahdollista tarkoitusta kuin taloudellisen hyödyn hankkiminen elinkeinoministerille.
Valmennushankintojen tultua julkisuuteen kesällä 2020 Kulmuni erosi valtiovarainministerin paikalta ja maksoi kulut ministeriöille.
Jääskeläinen järjesti Kulmunille esiintymiskoulutusta viestintätoimisto Tekiriltä, koska tämä jännitti mediatilanteita. Kulmuni oli kesäkuussa 2019 valittu Antti Rinteen (sd.) hallituksen elinkeinoministeriksi ja oli ministerinä ensimmäistä kertaa.
Joulukuun 3. päivänä 2019 Rinteen hallitus kaatui. Puolueiden puheenjohtajat ja SDP:n varapuheenjohtaja kutsuttiin samana iltana Ylen A-studioon. Keskustelu koski uuden hallituksen muodostamista ja ohjelmaa.
Tekir antoi Kulmunille valmennusta A-studiota varten.
A-studiota seuraavalla viikolla muodostettiin Sanna Marinin (sd.) hallitus, jonka valtiovarainministeriksi Kulmuni valittiin. Tekirin runsaan 13 000 euron lasku A-studiota koskeneesta ja muista valmennuksista tuli maksettavaksi valtiovarainministeriöön.
Valmennushankintojen tultua julkisuuteen kesällä 2020 Kulmuni erosi valtiovarainministerin paikalta ja maksoi kulut ministeriöille.
Helsingin käräjäoikeus oli vuonna 2023 tuominnut Jääskeläisen kolmen kuukauden ehdolliseen vankeuteen petoksesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta. Vuonna 2024 Helsingin hovioikeus puolestaan hylkäsi syytteen.
Torstaina antamassaan tuomiossa korkein oikeus päätyi siihen, että Jääskeläinen syyllistyi toiminnallaan petokseen ja virkavelvollisuuden rikkomiseen. KKO tuomitsi hänelle rangaistukseksi 80 päiväsakkoa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat