Helsinki-Vantaan lentoasemalla ennätys – 18 miljoonan kävijän raja rikki
Noin puolet Helsinki-Vantaan matkustajista on suomalaisia ja puolet ulkomaalaisia.
Suurin kasvu tulee Euroopan ja Aasian välisestä matkustuksesta, erityisesti Kiinan-lennoista. Kuva: LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINENMatkustajamäärien kasvu Helsinki-Vantaan lentoasemalla on ollut ennakoitua reippaampaa, kertoo lentoasemayhtiö Finavia. Matkustajamäärä on yltänyt 18 miljoonaan, mikä on yhtiön mukaan uusi vuosiennätys.
Noin puolet Helsinki-Vantaan matkustajista on suomalaisia ja puolet ulkomaalaisia. Suurin kasvu tulee Euroopan ja Aasian välisestä matkustuksesta, erityisesti Kiinan-lennoista.
Finaviassa arvioidaan, että nykyisellä vauhdilla 20 miljoonan matkustajan raja menee rikki vuonna 2019.
Lentoaseman laajennuksen on määrä edetä muun muassa siten, että vuonna 2019 kakkosterminaaliin kaukolentojen alueelle valmistuvat uusi keskusaukio ja uudet turvatarkastustilat ja ykkösterminaalin laajennusosassa otetaan käyttöön seitsemän uutta lähtöporttia.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
