Pelkät etuudet metsienkäyttömuotona eivät riitä

vierasyliö

Suomalainen talouselämä on elänyt yli varojensa jo 1980-

luvulta lähtien. Rahaa on

käytetty runsaasti hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitämiseen. Mikään ei kuitenkaan tunnu riittävän. Julkisessa taloudessa raha ei riitä edes pakollisiin menoihin. Usko rahan riittävyyteen on silti vahva, vaikka helpon

rahan hanat ovat sulkeutuneet jo aikoja sitten.

Missä ovat ne kansalliset

vahvuudet ja tarvittavat marginaalit, jotka huonojen aikojen koittaessa ovat vieneet eteenpäin? Euroopan tilanne on

lisännyt Suomen vastuita, mutta ei kotimainenkaan tilanne

odottamisella parane. Kysymys on itse aiheutetusta ongelmasta ja sen seurauksena olosuhteiden pakosta käynnistyvästä

muutoksesta.

Mistä löytyy se kruununjalokivi, joka muuttaa suunnan? Poistaa kurimuksen, jolla

vedätettiin suomalaisesta

yhteiskunnasta löysät pois ja saatiin aikaiseksi äkkirikastuminen mutta myös loputon köyhtyminen.

Suomi ei ole toipunut vieläkään konsensuksen aikaisista tulonsiirroista. Itse asiassa

tulonsiirrot ja yli varojen

eläminen jatkuvat edelleen.

Nykyinen tilanne on osoitus siitä, mitä vastuuttomalla tulonjakopolitiikalla saadaan aikaiseksi. Suomessa työmarkkinajärjestöt ovat näyttäneet mahtinsa.

Mahtinsa ovat näyttäneet myös muut palkitsemisjärjestelmät.

Edunsaajan kannalta hyvinvointi on tietenkin hyvä asia, mutta sillä ei ratkaista ongelmia.

Ylisuuret etuudet paisuttavat kulutus- ja hyvinvointiyhteiskuntaa, mutta kansallinen

menestyminen on aivan eri asia. Yli varojen eläminen tarkoittaa kurjistumista, näivettymistä

ja ahdinkoa. Näin on käynyt

monessa Euroopan maassa. Myös suomalaisten oma piikki on koko ajan auki.

Suomalaisten etuna ovat

runsaat luonnonvarat, joiden turvin on onnistuttu paremmin. Nekään eivät kuitenkaan ole riittäneet, vaan liiallinen ahneus

on sokaissut, ja Suomi on

menettämässä otettaan.

Suomessa rahaa on käytetty viljalti muuhun kuin taloutta

ja yhteiskuntaa hyödyttäviin tarkoituksiin. Siinä valossa kilpailukykyisen tulosopimuksen vastustaminen, saatikka velkarahalla elvyttäminen tai katteettoman rahan kierrättäminen, tuntuvat vierailta ajatuksilta, elleivät peräti hölmöläisten

automaatilta.

Menestyä voi muutenkin.

Palkansaajan on tunnettava

vastuunsa. On pidettävä huolta

tasapuolisesta tulonjakopolitiikasta sekä kilpailukyvyn säilyttämisestä. Yhteiskunnalle on kohtalokasta maksaa ylisuuria etuuksia ja ylivoimaisiksi

muodostuvia turvaverkkoja.

Lyhyellä tai keskipitkällä aikavälillä konsensuksen kaltainen vedätys voi vielä onnistua, mutta

pitkällä aikavälillä puntit menevät tasan. Siitä pitävät huolen äänestäjät. Ahneuden sijaan nyt vaaditaan rohkeutta ratkaisuille, jotka tekevät kipeää, mutta jotka ovat edellytys hyvinvoinnille.

Konsensus menestyi integraation avaamien markkinoiden

ja iskussa olleen teollisuuden ansiosta erinomaisesti. Rahasampo jauhoi Suomen ulos

lamasta ja kansakunnan ennennäkemättömään menestykseen, mutta myös uuteen ahdinkoon.

Kohtuus ei riittänyt suomalaisille, vaan vaadittiin enemmän. Ylisuuret palkankorotukset ja niihin sisältyvät tulonsiirrot ovat myrkkyä kilpailukyvylle ja kansantaloudelle. Maltillinen linja olisi turvannut paremmin teollisuuden alasajosta ja metsien kasvun lähes 50 prosentin ylijäämästä.

On aiheellista kysyä, oliko

niin sanottu luova tuho sittenkään se paras vaihtoehto tilanteessa, jolloin esimerkiksi

metsät ovat käytön puutteessa muuttumassa reservaateiksi?

Kestääkö yhteiskunta vielä kauan ylisuuria etuuksia ja ylivoimaisiksi muodostuvia turvaverkkoja ilman, että kurssia tarvitsee toden teolla muuttaa?

Perinteisesti ylisuuria

palkkaratkaisuja on korotettu

vielä iltalypsyllä. Etuutta on haettu ja myös saatu lainsäädännön kautta.

Muun muassa vanhaan mhy-lakiin sisältyy kirjaus, jolla metsänhakkuuoikeus rajataan metsänomistajien ulkopuolelle. Lain mukaan metsänomistajat eivät voi valtuuttaa (laki sallii vain rajoitetusti) Metsänhoitoyhdistystä käyttämään hakkuuoikeuttaan. Lain mukaan hakkuuoikeus kuulu kilpailijalle, eli metsäteollisuudelle, joka on monopoliasemassa käyttänyt hakkuuoikeutta hyväkseen ja nauttii vielä mhy-lain suojaa.

Myös vanha Metsälaki ja

Kemera-lainsäädäntö, joihin

sisältyy metsänomistajan

oikeuksien rajoittamista, on laadittu perinteisen infrastruktuurin ja metsien logistiikkapalvelujen varaan.

Uudessa mhy-laissa kilpailua

koskevat rajoitteet, myös

metsänhakkuuoikeutta koskeva,

ovat nyt poistumassa. Muutos

tulee avaamaan uusia mahdollisuuksia metsänomistajien hallinnoimalle Metsänhoitoyhdistykselle, sekä uudentyyppiselle yhteistoiminnalle.

Myös Metsälakiin on tulossa muutoksia. Metsänomistajien kaipaama niin sanottu jatkuva kasvatus, tullaan hyväksymään virallisesti yhdeksi metsänkäsittely menetelmäksi.

Kieltämättä nyt toteutuva lainsäädännön uudistaminen tulee poistamaan metsäsektoria

kauan vaivanneita lukkiutuneita

tekijöitä, jotka olivat ahneuksissaan konsensuksen agendalle lanseerattuja ja etuuksiksi

tarkoitettuja.

Näin konsensuksen hullujen vuosien toimet osittaisesta

kansallistamisesta toteutuivat,

mutta niin toteutuivat myös kansallistamisen kielteiset

vaikutukset, alijäämät ja yhteiskunnallinen ahdinko.

Nyt tarvitaan poliittista

reviirien kunnioittamista ja marginaalien tarkentamista,

että unelmat helposta rahasta ja äkkirikastumisesta voidaan heittää. On saatava rattaat

pyörimään ja puu kulkemaan

tavalla, johon ei sisälly hyötymistarkoituksessa ideologisia tai institutionaalisia valtapyrkimyksiä. Vallankin, jos niitä

kohdistetaan toiselle osapuolelle elintärkeään elinkeinoon, kansantalouteen tai teollisuuden menestymiseen.

Nyt elettävässä ajassa on

hyvää, että näitä raadollisuudessaan uskomattomia rakenteita ollaan purkamassa. Se on ainakin varmaa, että niitä ollaan avaamassa uuden tyyppiselle yhteistoiminnalle.

Uuteen nousuun on päästävä normaalin demokratian ja

normaalin kilpailulainsäädännön

kautta.

RAIMO TALJA

Kirjoittaja on metsätaloustuottaja.

Avaa artikkelin PDF