Uutistausta: Odottamattominta Pekingissä – Tarja Halonen piraattituotteita myyvän ostoskeskuksen mainoskasvona

Kuva Silk Streetin kellarikerroksesta, jonka rullaportaat vievät kohti metroa. Kuva: Terhi Pape-Mustonen

Päädyin toukokuisella Pekingin matkalla Silk Street -ostoskeskukseen, josta sai hotellini hovimestarin mukaan hienoja matkamuistoja kotiin vietäväksi. Odotin silkkihuiveja, teetä ja ehkäpä perinteisiä paperilyhtyjä.

Todellisuudessa kaupungissa varsin tunnettu ostospaikka, jota kutsutaan myös Silk Marketiksi, myy enimmäkseen vaatteita. Tarjonnassa oli "Louis Vuittonia", "Dioria", "Burberrya" ja "Lacostea" eli länsimaalaisten tuotemerkkien hyvin edullisia kopioita.

Olo oli hämmentynyt. Hotellimme oli aivan upea, joten odotin hovimestarilta vinkkejä paikalliseen Marimekkoon tai Iittalaan ennemmin kuin kopiokauppoihin. Myös hinnat ovat ostoskeskuksessa jotain sinne päin: niistä saa helposti tingittyä noin 40 prosenttia ilmaa pois.

Kiinan avoin piraattikauppa ei varsinaisesti yllättänyt, mutta on kiinnostavaa, että Silk Street mainitaan esimerkiksi Travel China Guidessa yhtenä Pekingin tärkeimmistä symboleista Kiinan muurin, Kesäpalatsin ja ankkaruokien kanssa.

Verkkosivuston mukaan paikalla oli aikaisemmin torimyyjiä. Nyt ostoskeskuksessa toimii yli tuhat liikettä.

Seuraava yllätys odotti kellarikerroksessa, jossa metroon johtavien rullaportaiden varrella oli Silk Streetin "hall of fame". Kuvissa oli monia tunnettuja kasvoja, kuten Britannian maanantaina eronnut ulkoministeri, Lontoon aikaisempi pormestari Boris Johnson. Ja presidentti Tarja Halonen.

Presidentin toimistosta kerrotaan, ettei Halosella ole tilanteesta mitään muistikuvaa.

"Yleensä ohjelmat ovat tiukasti muiden käsissä. Tavallisesti presidentti ostaa taidetarvikkeita, mutta useimmiten ei ole aikaa käydä ostoksilla."

Halosen vaaleansininen t-paita viittaisi siihen, että kuva on otettu Pekingin olympialaisten yhteydessä vuonna 2008.

Euroopassa piraattituotteita näkee nykyään melko harvoin. EU-lainsäädännön mukaan tuoteväärennösten ostaminen ei ole yksityishenkilölle rangaistavaa.

Piraattituotteen myyminen eteenpäin puolestaan on teollis- tai tekijänoikeusrikos, josta yleensä langetetaan sakkoja ja pahimmillaan kahden vuoden vankeusrangaistus. Tullilla on myös oikeus tuhota esimerkiksi verkkokaupasta tilattuja tuotteita, jotka osoittautuvat väärennöksiksi.

Kopioilla voidaan rahoittaa hyvin kyseenalaisia hankkeita, kuten terrorismia.

Verkossa piraattikauppa käykin aivan villinä. Kopiot voivat olla ulkoisesti erittäin lähellä alkuperäistä, mutta aitoja tuotteita vastaavaa laatua tai takuita niillä ei tietenkään ole.

Erityisen varovainen kannattaa olla elektroniikkatuotteiden kohdalla, joiden laatuviat voivat aiheuttaa tietoturva- tai paloriskejä. Vaatteiden valmistuksessa voidaan käyttää vaarallisia kemikaaleja, jotka aiheuttavat ärsytystä.

Vaikka OECD:n raportin mukaan Kiinassa valmistetaan 60 prosenttia maailman kopiotuotteista, Pekingissä myydään myös runsaasti aitoja merkkituotteita. En muista nähneeni missään kaupungissa yhtä runsaasti Louis Vuittonin tai Diorin omia liikkeitä.

South China Post kertoo, että kiinalaisten kulutuskäyttäminen muistuttaa tiimalasia: kalliille ja erittäin halvoille tavaroille on kysyntää, mutta monet länsimaissa suositut keskiluokkaiset brändit epäonnistuvat asiakkaiden saamisessa.

Kiinassa kopioidaan kaikkea: maahan on rakennettu jopa kopioita kokonaisista länsimaalaisista kaupungeista. Vaarallisimpien kopiotuotteiden listaan kuuluvat lääkkeet ja elintarvikkeet, joissa piilee runsaasti terveysriskejä. Viime aikoina Kiina on puuttunut tekijänoikeusrikkomuksiin entistä aktiivisemmin.

Historiallisesti kopiointi on Kiinassa ollut sekä opiskelutekniikka että kunnianosoitus kopioidulle kohteelle. Alkuperäisyydellä tai iällä ei ole samankaltaista merkitystä kuin länsimaissa esimerkiksi historiallisten esineiden osalta.

Kömpelösti kopioiduille länsimaalaisille tuotemerkeille on helppo naureskella, mutta itse en täytenä ummikkona juuri erottaisi kiinalaisia tuotemerkkejä tai muita kirjoitusmerkkejä toisistaan. Minulle kelpaisi niistä varmasti laadukas piraatti enkä edes kyseenalaistaisi asiaa.

Monilla eurooppalaisilla on varma käsitys siitä, että esimerkiksi tietty ruudutus on vain Burberry-merkin ominaisuus. Kiinalaisille se voi kuitenkin näyttää vain yhtenä kuviona, jota käytetään länsimaalaisissa vaatteissa.

Entä tuotemerkkien "eurooppalaisuus" ylipäänsä? Hyvin harva merkkituote valmistetaan enää perinteisin tekniikoin Ranskassa, Italiassa tai Britanniassa. "Made in China" koristaa sekä piraatti- että aitoa tuotetta.

Mikä aidosta tuotteesta silloin tekee aidon ja mitä sen ostaessaan tukee? Massamuodiksi muuttuneessa merkkituotteessa status voi maksaa huomattavasti tuotteen laatua enemmän.

Jos laadusta, materiaalien kestävästä alkuperästä ja käytetyn työvoiman eettisyydestä haluaa olla täysin varmsa, on oltava valmis tekemään enemmän työtä kuin vain ostamaan "aidon merkkituotteen".

Lue lisää muista lähteistä:

Forbes: Why China Keeps Building So Many Western-style Copycat Towns

Taiwanin kansallismuseo: Kiinan kopioinnin historiaa

Arkansasin yliopiston tutkimus: An Economic Analysis of Counterfeit Goods: the Case of China