
Hormuzinsalmen öljyä ei juurikaan tuoda Suomeen – silti hinta nousee meilläkin
Öljyn hinnan muutokset ovat siirtyneet pumppuhintoihin noin kahdessa viikossa.Pääosa Suomen raakaöljystä on peräisin Norjasta. Hormuzinsalmen kriisi näkyy silti myös meillä polttoaineiden hinnoissa, kuten jokainen autoaan tankannut on huomannut.
Hormuzinsalmen kautta kulkee noin viidennes maailman öljystä ja LNG-kaasusta. Kun salmi on kiinni, öljy kallistuu. Siitä hyötyvät kaikki öljyn tuottajat ja laskun maksavat kuluttajat.
”Raakaöljyn hinnan lisäksi öljyn jalostusmarginaalit ovat nousseet. Se koskee erityisesti dieseliä ja lentokerosiinia. Molemmat tekijät ovat nyt nostaneet polttoaineiden hintoja”, selittää vanhempi tutkija Ville Kaitila Etlasta.
Kaitilan mukaan raakaöljy tulee Suomeen lähinnä Norjasta. Sen lisäksi sitä tuodaan jonkin verran myös Yhdysvalloista, Tanskasta ja Britanniasta.
Erilaisia öljytuotteita tulee muualtakin, mutta pääosa niistäkin on peräisin Euroopasta. Jonkin verran öljytuotteita on tuotu myös Qatarista eli Persianlahdelta.
Öljyn lisäksi Hormuzinsalmen kautta on kulkenut viidennes LNG-kaasua kuljettavista laivoista. Kuva: Jarmo PalokallioKuluttajista tuntuu, että öljyn hinnan muutokset ja etenkin nousut sujahtavat välittömästi polttoaineiden hintoihin. Ihan noin suoraviivainen tilanne ei kuitenkaan ole.
Kaitilan mukaan raakaöljyn ja jalostuksen hintojen muutokset ovat siirtyneet bensiinin pumppuhintoihin Suomessa keskimäärin kahden viikon viipeellä.
”Nythän hinnat ovat nousseet ei vain epävarmuuden kasvun vuoksi vaan siksi, että tuotanto ja toimitukset Persianlahdelta ovat pahasti estyneet”, toteaa Kaitila.
Suomessa varmuusvarastot riittävät noin viideksi kuukaudeksi.
Pääosa Persianlahden öljystä päätyy Aasiaan. Koska markkinat ovat globaalit, öljypulan iskiessä hinnat nousevat myös muualla.
Esimerkiksi lentokerosiinia on tuotu Persianlahdelta merkittävästi myös Eurooppaan. Sen tuonti muualta maailmasta EU:hun on nyt kasvanut.
Se ei ole riittänyt täysin kattamaan tarvetta. Suurista lentoyhtiöistä esimerkiksi Lufthansa on joutunut perumaan sen seurauksena lentojaan.
Maailmalla öljypulaa on helpotettu öljyvarastoja avaamalla. Energiajärjestö IEA:n jäsenmailla on varastoissa öljyä kolmeksi kuukaudeksi. Yhdysvallat on lisäksi helpottanut myös venäläisen öljyn pakotteita.
Suomi on suhteellisen hyvin varastoinut polttoaineita kriisitarpeisiin. Suomessa varmuusvarastot riittävät noin viideksi kuukaudeksi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat


