”Tuoreesta saa myyntipuuta”
Viime talvena tykky runteli metsiä ennätyksellisesti myös keskisessä Suomessa. Suuri osa tykkylumen murtamista puista odottaa vielä löytämistä ja korjuuta.
”Tykkytuhot nousevat keskisessä Suomessakin satoihin tuhansiin kuutioihin. Niiden korjuulla on kiire, sillä vain tuoreena korjatusta puusta saa myyntipuuta”, sanoo valmiuspäällikkö Yrjö Niskanen Suomen Metsäkeskuksesta.
Niskasen mukaan tuhot kattavat Pohjois-Suomen lisäksi Pohjanmaalta Pohjois-Savoon ulottuvan vyöhykkeen. Tuhot keskittyvät kasvatusmetsiin, missä tykky on murtanut yksittäisiä runkoja tai puuryhmiä.
Siellä täällä tykki on tuhonnut tukkipuitakin. Ellei puita korjata nopeasti, ne joutuvat hyönteisten iskujen kohteeksi ja niiden arvo romahtaa.
”Metsänomistajan kannattaa selvittää oman metsän mahdolliset tuhot ja ottaa sitten yhteyttä omaan ammattilaiseensa”, Niskanen neuvoo.
Jarmo Palokallio
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
