Saksassa pohditaan uusien polttomoottoriautojen kieltämistä
Ajankohdaksi on suunniteltu vuotta 2030.
Saksassa pohditaan, voisiko polttomoottorilla varustetut uudet autot kieltää vuodesta 2030 alkaen. Kuva: Jarmo PalokallioAutomotive news Europen mukaan Saksassa mietitään nyt tosissaan, pitäisikö polttomoottoreilla toimivien autojen myyminen kieltää. Vastaavia hankkeita on vireillä Norjassa ja Hollannissa. Ainakin Norjassa tavoitteena on, että sähkömoottirilla kulkeva auto on niin paljon houkuttelevampi vaihtoehto, että polttomoottoriautot jäävät poikkeustapauksiksi.
Saksassa keskusteluun on nostettu järeät keinot. Siellä pohditaan, voisiko polttomoottorilla toimivien uusien autojen myynnin kieltää kokonaan. Se kytkeytyy myös EU:n tavoitteeseen ilmastonmuutoksen hillitsemisestä ja nollapäästöisestä liikenteestä.
Esitys on saanut Saksassa kannatusta kaikissa puolueissa. Erityisen vankasti vaatimuksen takana ovat Vihreät.
"Jos Pariisin ilmastosopimus aiotaan toteuttaa, uudet polttomoottorit on kiellettävä liikenteessä vuoteen 2030 mennessä", Vihreät vaativat.
Hanketta myös vastustetaan. Pitää muistaa, että autoteollisuus on suuri työllistäjä Saksassa. Sähkömoottoreihin siirtyminen uhkaa alan työpaikkoja, sillä niiden kokoaminen ei ole yhtä työllistävää.
Sähköautot ovat toistaiseksi jääneet marginaaliin Suomessa. Ne ovat kalliita ja niiden toimintasäde ei ole riittänyt käyttäjien tarpeisiin. Tilanne kuitenkin muuttuu koko ajan. hiljan päättyneessä Pariisin autonäyttelyssä esiteltiin entistä edullisempia sähköautoja, joiden toimintasäde ylsi 500 kilometriin.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
