vierasyliö Muilla aloilla opittavaa maatalouden läpikäymästä rakennemuutoksesta

Toukokuussa 1945 eduskunta hyväksyi maanhankintalain. Lakia oli kiireellä valmisteltu, eikä se täyttänyt kaikkia hyvän lainsäädännön valmistelun tunnusmerkkejä.

Paljon jäi toimeenpanijoiden harkinnan ja myöhempien ohjeiden varaan. Olosuhteet ajoivat muotoseikkojen ohi.

Näin käynnistyi poikkeuksellisen radikaaliksi sanottu maareformi. Vajaassa kymmenessä vuodessa lohkottiin 45 000 viljely- ja asuntoviljelytilaa sekä lisäksi 56 000 asuntotonttia, joille nousi rintamiestaloja.

Viljelypinta-alasta hiukan yli puolet tuli siirtolaisille ja neljännes rintamamiehille. Maata luovuttivat valtio, kunnat, seurakunnat, yhtiöt ja myös 16 000 yksityistä maanomistajaa.

Asutustoimintaa on myöhemmin arvosteltu, mutta myös puolustettu.

Arvostelu on perustunut pienen tilakoon aiheuttamiin ongelmiin ja puolustelu ennen muuta siihen, että asutustoiminnalla saatiin maa palautettua turvallisesti rauhan tilaan.

Arviointi on usein perustunut poliittiseen varjonyrkkeilyyn.

Kun nyt aikaa on kulunut 70 vuotta lain voimaantulosta ja vaikutukset on nähty, olisi ehkä otollinen aika tarkastella uudesta näkökulmasta, olisiko uudistuksesta ja sitä seuranneista rakennemuutoksista jotain opiksi otettavaa.

Maatalouden ponnistelut uudistusten toimeenpanemiseksi samoin kuin myöhemmät muutokset ja sopeutumispaineet ovat kulkeneet aivan omassa luokassaan.

Yhtenä osoituksena sisukkuudesta oli se, että maanhankintatiloille raivattiin lyhyessä ajassa 150 000 hehtaaria lisää peltoa.

Hyvää organisointitaitoa tarvittiin maidonkuljetuksen logistiikan rakentamiseen. Silloiset tuotanto-olot, tieyhteydet ja kuljetusvälineet saisivat nykysuunnittelijan pudistamaan päätään. Mutta silloin se onnistui.

Muun ohella lapsia kasvatettiin ennätysmäärä. Korkeimmillaan koko maan syntyvyys oli kaksinkertainen nykyiseen verrattuna ja maaseudulla suhteellisesti suurempi.

Maatalouden tuottavuus oli kohonnut jo ennen sotia lannoitteiden ja parantuneen viljan- ja kotieläinjalostuksen ansiosta. Uudelle tasolle tuottavuus nousi sodan jälkeen koneistumisen ansiosta.

Tuottavuuden kasvua oli tavoiteltu, mutta edessä olivat ylituotannon ongelmat. Voivuorista alettiin puhua jo 1950-luvulla.

Ylijäämien kasvaessa politiikan suunnan muutos, ennen muuta tuotannon rajoittaminen kävi välttämättömäksi. Tässä tarkoituksessa säädettiin muun muassa pellonvarauskorvausjärjestelmä (peltojen paketointi), metsityspalkkiot, lannoitevero, teurastuspalkkiot ja markkinointimaksut.

Sukupolvenvaihdoksen nopeuttamiseksi säädettiin luopumiseläke. Uusia keinoja, kuten kesannointikäytäntö, otettiin käyttöön vanhojen osoittauduttua riittämättömiksi tai epätarkoituksenmukaisiksi. Yhtenä esimerkkinä toimien vaikutuksista oli se, että vuonna 1973 peltoja oli paketissa yli 200 000 hehtaaria, joka oli enemmän kuin maanhankintatiloille raivatun uuden pellon määrä.

Ensimmäisen EU-vuosikymmenen aikana maatilojen määrä väheni 30 prosentilla ja maidonlähettäjien määrä lähes puolella.

Lasku on jatkunut. Vuonna 2014 lypsykarjatiloja on enää 8 000 ja viljelijöiden lukumäärä yksityishenkilöiden omistamilla tiloilla oli 47 000. Luku on sattumoisin sama kuin sodan jälkeen muodostettujen maanhankintatilojen määrä.

Maatalouden kokeman muutoksen suuruutta kuvaa se, että vuonna 1950 maatilojen määrä oli pyöreästi 300 000 ja omistavia viljelijöitä 230 000 ja hevosia 400 000.

Maatalous on käynyt läpi rakennemuutoksen, jonka edessä muut nyt ovat. Joidenkin arvioiden mukaan puolet työpaikoista automatisoidaan seuraavan 20 vuoden aikana.

Muutoksiin koetetaan varautua tukemalla innovaatioita, tehostamalla koulutusta, helpottamalla sukupolvenvaihdoksia, helpottamalla verotusta, parantamalla neuvontaa ja aktivoimalla sosiaaliturvaa.

Vaikuttaa kovin tutulta, kun katsoo maatalouden sodan jälkeistä kehitystä.

Nykyisiä haasteita ajatellen olisi hyödyllistä arvioida, mitkä innovaatiot etenivät ja miksi ja mitkä eivät. Miksi esimerkiksi yritys edistää puutarhaviljelyä ei onnistunut, ja miksi maatalous jäi puhtaasti alihankkijan asemaan? Mikä oli neuvonnan rooli ja kuinka paljon painoi markkinointikoneisto ja tukirakennelma? Mietittiinkö ketju loppuun asti?

Onnistumisista voi oppia, eikä samoja virheitä kannata toistaa.

Maatalouden lähihistoriasta saisimme näkökulmaa kääntämällä hyödyllistä tietoa toisaalta yrittämisen innosta, siitä kuinka mahdoton muutetaan mahdolliseksi ja toisaalta sosiaalisen pääoman häviämisen ja käyttämättömien mahdollisuuksien merkityksestä.

Aikaa on kulunut maanhankintalain ja sodan jälkeisen asutustoiminnan alkuvaiheista niin paljon, että olisi aika tarkastella kuluneita 70 vuotta selviytymistarinana, jota moni on ollut ohjaamassa, mutta jonka viime kädessä ovat kirjoittaneet sadattuhannet viljelijät omilla päätöksillään.

MARKKU LEHTO

Kirjoittaja on valtiotieteiden tohtori ja sosiaali- ja terveysministeriön entinen kansliapäällikkö.

Asutus-

toiminnalla saatiin maa palautettua

turvallisesti

rauhan tilaan.

Avaa artikkelin PDF