Raportti: Kokemukset kiusaamisesta ja oppimisvaikeuksista haittana perusopetuksen ja toisen asteen nivelvaiheessa
Kehittämistarpeita on ryhmämuotoisessa ohjauksessa ja vertaistuen hyödyntämisessä.
Ryhmämuotoisessa ohjauksessa ja vertaistuen hyödyntämisessä on kehittämisen varaa. LEHTIKUVA / MILLA TAKALAKokemukset oppimiseen liittyvistä vaikeuksista ja kiusaamisesta hankaloittavat urasuunnittelua ja opintoihin kiinnittymistä, kun nuoret ovat perusopetuksen ja toisen asteen nivelvaiheessa. Asia käy ilmi Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (Karvi) tuoreesta raportista.
Ohjaus perusopetuksen ja toisen asteen nivelkohdassa on silti pääosin toimivaa. Ohjausta on hyvin saatavilla ja se vastaa nuorten tarpeisiin. Enemmistö opiskelijoista kokee, että heillä on ollut tarvittaessa mahdollisuus keskustella kahden kesken ohjaajan tai opettajan kanssa opinnoistaan.
Tukea kuitenkin tarvittaisiin enemmän, jos nuorella on vaikeuksia suunnan pohtimisessa ja valintojen tekemisessä.
Kehittämistarpeita on ryhmämuotoisessa ohjauksessa ja vertaistuen hyödyntämisessä. Lisäksi digitalisaation mahdollisuuksia tulisi hyödyntää ohjauksessa systemaattisemmin niin perusopetuksessa, toisella asteella kuin nivelvaiheen koulutuksissakin.
Opiskelijat, jotka olivat peruskouluaikana joutuneet toistuvasti kiusaamisen kohteeksi tai joilla oli kokemuksia oppimiseen liittyvistä vaikeuksista, katsoivat muita useammin, ettei ohjaus vastannut heidän tarpeitaan.
Karvin arviointi koulutuksen nivelvaiheesta on erityisen ajankohtainen nyt, kun Suomessa valmistellaan oppivelvollisuuden laajentamista.
Selvityksessä ilmeni, että enemmän tietoa tulisi antaa nivelvaiheen koulutuksista, eli valmentavista ja valmistavista koulutuksista sekä vapaan sivistystyön opinnoista.
"Tämä pätee opintoihin tutustumisen mahdollisuuksiin. Vain harvat nivelvaiheen koulutuksissa opiskelevista olivat päässeet peruskouluaikana tutustumaan näihin koulutuksiin", sanoo arviointiasiantuntija Niina Rumpu tiedotteessa.
Arviointiryhmä suositteleekin, että erilaisiin jatko-opintopaikkoihin liittyvää tietoa ja tutustumismahdollisuuksia lisätään.
Karvin raportin tulokset pohjautuvat yli 15 000:n ammatillisessa koulutuksessa, lukiossa ja nivelvaiheen koulutuksissa aloittaneen opiskelijan vastauksiin. Lisäksi vastaajina oli liki 500 perusopetuksen, toisen asteen koulutuksen ja vapaan sivistystyön järjestäjää.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
