Findan tarjous yllätti Anvian - kilpailee Elisan kanssa
Pohjalainen teleoperaattori on edelleen Elisan ja DNA-leirin valtataistelun keskiössä.ICT-konserni Finda kertoo tehneensä pohjalaisesta teleyhtiö Anviasta 120 miljoonaa euroa käteisenä. Finda on myös DNA:n suurin omistaja.
Teleyhtiö Elisa tarjosi viime kuussa Anvialle 107 miljoonaa euroa televiestintäyksiköistä ja muista liiketoiminnoista. Elisa onnistui koko alkuvuoden kestäneen kampanjoinnin ansiosta nostamaan osuutensa Anvian osakkeista noin 40 prosenttiin, mikä vahvisti sen aseman yhtiön suurimpana omistajana.
Anvian hallituksen mukaan Findan tarjous tuli yllätyksenä. Hallituksen puheenjohtaja Aappo Kontu sanoo STT:lle, että hallitus keskustelee asiasta ensi viikolla.
Anvia ja Finda suunnittelivat maaliskuussa kauppaa tärkeimmät verkkotoiminnat sisältävästä Anvia Telecomista, mutta kauppa ei ole toteutunut vaan se on edelleen Kilpailu- ja kuluttajaviraston käsittelyssä.
Uutista on korjattu kello 15:34: Anvian ja Findan kauppa Anvia Telecomista ei toteutunut maaliskuussa kuten aiemmin virheellisesti kerrottiin.
Lue aiempaa:
Elisa perää yhtiökokouksessa tietoja Anvian omistuksista. Uutisessa mainittu suunnitelma Anvia Telecomin myynnistä ei siis ole toteutunut.
Anvia on ahkeroinut viime vuodet valokuituverkon rakentajana
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

