
Pääministeri lähetti kirjeen maaseudun yrityksille: Työllistäkää nuoria, hallitus kuittaa puolet palkasta
Nuorten työllistymisseteli kattaa 50 prosenttia palkkakuluista, kuitenkin enintään 1 500 euroa kuukaudessa.
Pääministeri Orpon hallitus on luvannut myös rekrytoida 500 nuorta kesätyöhön tai harjoitteluun valtionhallintoon. Kuva: Jaana KankaanpääPääministeri Petteri Orpo (kok.) on lähettänyt Suomen yritysjohtajille kirjeen, jossa hän haastaa työnantajat lisäämään kesätyö- ja harjoittelupaikkoja nuorille.
Rekrytoinnin helpottamiseksi hallituksen kehysriihi on varannut lisää rahoitusta nuorten työllistymisseteliin. Aiempaa 30 miljoonan euron pottia lisättiin vielä 20 miljoonalla.
Myös Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK sai pääministerin kirjeen.
”Toivon että myös laaja maaseutuyrittäjien joukko, ruuantuotannon ja metsätalouden yritykset miettisivät vielä kerran voisiko tarjota vielä yhdelle tai useammalle nuorelle mahdollisuuden kesätyöhön. Se olisi iso asia nuorelle, että pääsee kokeilemaan työelämää ja saamaan kokemusta”, Orpo kommentoi.
MTK:n toiminnanjohtaja Jyrki Wallin pitää kirjettä tervetulleena ja sanoo järjestön suhtautuvan avaukseen iloiten.
"Ehdottoman positiivista. Joitakin kehysriihen päätöksiä olemme arvostelleet, mutta tästä on annettava pisteet hallitukselle”, Wallin sanoo.
Wallin yhtyy pääministerin kirjeen sanomaan: monelle nuorelle harjoittelukokemus voi olla ratkaiseva askel kohti pysyvää työelämää. Etenkin nyt, kun moni nuori ja opiskelija kohtaa vaikeuksia kesätyö- tai harjoittelupaikan löytämisessä.
”Kesätyö on samalla tilaisuus löytää oma suunta myös maaseudun elinkeinoista.”
MTK on jo välittänyt kirjeen jäsenkentälleen ja aikoo kannustaa maatiloja, maaseutuyrityksiä sekä esimerkiksi metsänhoitoyhdistyksiä tarttumaan mahdollisuuteen.
Seteli on tarkoitettu alle 30-vuotiaan työttömän nuoren palkkaamiseen. Se kattaa 50 prosenttia palkkakuluista, kuitenkin enintään 1 500 euroa kuukaudessa. Tuki maksetaan työnantajalle.
Tukea voidaan myöntää enintään kuuden kuukauden ajaksi, jolloin tuen kokonaismäärä on enintään 9 000 euroa. Edellytyksenä on, että palkattava nuori on ollut työttömänä vähintään kuusi kuukautta tai vähintään kolme kuukautta, mikäli nuori on suorittanut vain peruskoulun.
Etenkään kausitöille ei kotimaisia tekijöitä aina löydy. Nyt olisi oiva paikka, todetaan MTK:sta. Kuvituskuva. Kuva: Taneli LaineEsimerkiksi Yle on aiemmin uutisoinut, että työllistymisseteleitä on haettu niukasti. Syyksi on epäilty työpaikkojen puutetta.
Wallinin mukaan maaseudulla tehtävää riittäisi ‒ paikoin voisi puhua jopa työvoimapulasta. Ongelma ei välttämättä ole työpaikkojen puute, vaan työn kysynnän ja tarjonnan kohtaaminen.
”Kotimaisia tekijöitä ei etenkään kausitöille aina löydy.”
MTK:ssa kuitenkin toivotaan, että pääministerin avaus saisi mahdollisimman monet maaseudun yritykset ja nuoret kohtaamaan työmarkkinoilla.
”Kaikki tiedämme, että yhdelläkin positiivisella kokemuksella voi olla merkittävä vaikutus nuoren tulevaisuudelle”, Wallin huomauttaa.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat





