”Vihreiden puheet ja teot ristiriidassa”
Entinen maa- ja metsätalousministeri Jari Koskinen (kok.) kummeksuu vihreiden puheita maaseutupuolueeksi ryhtymisestä. ”Puheet ja teot ovat eri planeetoilta.”
Jari Koskisella on nyt aikaa kotitilan töille. Aivan varmaa ei silti ole, saako traktori keväällä peräänsä kylvökoneen kuuden vuoden tauon jälkeen. Kuva: Kari SalonenJari Koskinen kertoo joutuneensa kolmen ministerivuoden aikana vääntämään jokaista asiaa silloisen ympäristöministeri Ville Niinistön (vihr.) kanssa. ”Se oli erittäin kuluttavaa.”
Koskinen hämmästelee, että vihreät äskettäin ilmoitti haluavansa olla maaseudun puolue.
”Puheet ja teot ovat eri planeetoilta. Esimerkkejä olisi paljonkin, mutta otetaan kaksi, iso ja pieni.”
”Iso on turkistarhaus. Se tuo tuhansia työpaikkoja ja satoja miljoonia euroja vientituloa. Ei sellaista ole varaa kieltää.”
”Pienempi on syksyltä 2012. Vettä tuli enemmän kuin 50 vuoteen. Lannan levittämiseksi olisi tarvittu joustoa nitraattidirektiiviin. Ruotsissa niin tehtiin.”
”Ville Niinistön kanssa väännettiin asiasta moneen kertaan, mutta asia ei edennyt, ei yhtään.”
Kommenttia vihreistä moni yritti lypsää Koskiselta jo ministeriaikana. Turhaan. ”Silloin oltiin hallituksessa”, hän perustelee ruodussa pysymistä.
Koskinen toimii nyt aktiivisesti kunnallispolitiikassa ja tekee omia metsätöitä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

