Aurinko nousee idästä

Osallistuin viikonloppuna Romaniassa järjestettyyn ”eurooppalainen identiteetti” -kongressiin, jossa liberaalidemokraattiset liikkeet eri puolilta Eurooppaa puntaroivat maanosan tulevaisuuden kehityskulkuja. Yhteisvaluutta euron monisyiset ongelmat, sakkaava talouskasvu, nuorisotyöttömyys ja toimintakyvyttömät hallitukset rasittavat unionin toimintakykyä. Euroopan poliittinen ja taloudellinen elämä ovat sekaisin.

Samanaikaisesti kun unioni kamppailee sisäisten ongelmiensa kanssa, riittää porukkaan uusia tulijoita idästä. Kroatia liittyi mukaan tänä vuonna ollen järjestyksessään 28. jäsenmaa. Romania ja Bulgaria mahdutettiin mukaan 2007 ja Balkanin niemimaalla on lukuisia muitakin tarjokkaita. Seuraavana liittymisvuorossa lienee Serbia, jos merkit pitävät paikkansa.

Erityisesti itäisen Euroopan maiden nuoret sukupolvet suuntaavat katseensa länteen. Nuoret ja opiskelijat näkevät lännessä siintävän uusia mahdollisuuksia siinä, missä itä edustaa tunkkaista menneisyyttä. Unionin mukanaan tuoma vapaa liikkuvuus tarjoaa ihmisille mahdollisuuden muuttaa kotimaasta työn perässä toisaalle.

Halu unionin itälaajentumiseen on molemminpuolinen. EU itse pyrkii kauppapolitiikan keinoin vankistamaan jalansijaansa itäisen Euroopan maaperällä mukaan lukien sellaiset maat, joiden demokratia- saati taloustilanne ei likipitäenkään täytä jäsenyysvaatimuksia.

Unionissa ollaan luomassa uutta integraatiomallia, jolla naapurimaat pyritään kytkemään mukaan Euroopan yhteismarkkina-alueeseen. Ensimmäinen niin sanottu assosiaatiosopimus on tarkoitus solmia Ukrainan kanssa vielä kuluvan vuoden aikana. Itä-Euroopan valtiot kokoontuvat asian tiimoilla Liettuassa marraskuun lopulla. Ensi vuonna vuorossa olisivat Georgia sekä Moldova.

Venäjä on vastannut näihin aikeisiin asettumalla vastustamaan EU:n itäisten jäsenmaiden kumppanuusohjelmaa. Vaihtoehdoksi unionin integraatiomallille Venäjä tarjoaa omaa tulliliittoaan. Reaktio kertoo siitä, että Venäjä kokee EU:n itälaajentumisen uhkaksi itselleen ja tunkeutumiseksi omaan valtapiiriinsä.

Usein tunnutaan ajattelevan, että EU:n itälaajentuminen on 2000-lukulainen ilmiö. Voidaan kuitenkin katsoa, että Suomen ja Ruotsin sekä myös Itävallan EU-jäsenyys vuonna 1995 käynnisti niin kutsutun unionin itäintegraation. Tuolloin alkanut kehityskulku ei osoita laantumisen merkkejä, vaan on päinvastoin kiihtymään päin.

On selvää, että kehitys Itä-Euroopassa ratkaisee pitkälti koko maanosan tulevaisuuden suunnan. Itäisen Euroopan valtioiden demokratiakehityksen tila sekä talousjärjestelmien kestävyys nousevat arvoonsa aikana, jolloin EU natisee liitoksistaan.

Idän politisoituminen ja entisten neuvostotasavaltojen vyöryminen kohti länttä myös väistämättä lisännevät jännitteitä Venäjän ja EU:n välillä. Uudenlaisessa ja mutkikkaassa tilanteessa tarvitaan poliittista johtajuutta, malttia ja viisautta.

Eurooppalaisuus on koetuksella aikana, jona talouden myrskyt koettelevat maanosaa. Hankalat ajat haastavat idealistisen ajatuksen yhteisestä, jaetusta eurooppalaisesta identiteetistä. Tämä julistus on EU-projektin ideologisinta syväydintä, mutta eurokriittisyyden nousu osoittaa sen kaikuvan useimpien EU-kansalaisten korvissa onttoina sanoina.

Eurooppa on kriisissä paitsi taloudellisesti, myös henkisesti. Eurooppalainen yhtenäisyys on eliitin yhtenäisyyttä, josta kansa on vieraantunut. Myös muuttunut maailmanjärjestys haastaa totunnaiset kulttuuriset rakenteet. Vielä 25 vuotta sitten maanosa oli selkeästi jakautunut kahteen blokkiin, mutta sosialismin romahtamisen myötä raja näiden välillä on alkanut häilyä.

Itälaajentuminen ei voi tulevaisuudessa tarkoittaa laajentumista yksinomaan läntisten maiden ehdoilla. Jos Ukrainan kokoinen valtio saisi jäsenyyden keskipitkällä aikavälillä, se yksinään heilauttaisi EU:n valtatasapainoa huomattavasti. Euroopan ytimissä olisikin syytä herätä reuna-alueiden politisoitumiseen ja kasvavaan painoarvoon. Vuoropuhelun eri alueiden välillä on toimittava aidosti, jotta rakentava yhteistyö voi toteutua.

jukka.koivula@

maaseuduntulevaisuus.fi

Avaa artikkelin PDF