Maailman ykkönen
Jorma Ollilan suosion kehitystä voi kuvata koulun matematiikantunnilla opitulla parabelilla. Asiantuntija laskisi helposti hänen uransa polttopisteen ja johtosuoran. Arkisella silmällä maine nousi maan tasalta miltei taivaan korkeuksiin ja kaarsi takaisin maan tomuun.
Jorma Ollila on kansainvälisesti ylivoimaisesti menestynein suomalainen yritysjohtaja. Esimerkiksi Björn Wahlroosin maailma loppuu ainakin vielä Tukholman Arlandan lentokentälle, josta se Ollilalla vasta alkoi.
Sosiaalisen median äkkijyrkän siiven mielestä Ollilaa ei kuitenkaan olisi pitänyt valita Nokian johtoon, koska puhelinbuumi kesti vain pari vuosikymmentä. Malliesimerkki siitä filosofi Pekka Himasen määrittelemästä mustankarvaisesta kateudesta, joka nykyisin nollaa Suomen menestysmahdollisuudet.
Ollila on varmasti ansainnut joka sentin, joka hänelle on maksettu. Muistelmia ei kuitenkaan kannata yrittää lukea rikastumisen oppikirjana. Nokian historiakin on kerrottu toisaalla ja kirjoitetaan vielä monta kertaa uudelleen.
Kirja on kertomus siitä, miten nuori insinööri harjoituttaa itseään monipuolisesti, ottaa saamansa mahdollisuuden vastaan, kokoaa oivallisen tiimin ja nostaa sillä firmansa hetkeksi maailman ykköseksi.
Jännityksellä seuraa, miten yritys pärjääkin ilman suomalaisten pankinjohtajien suhmurointia, miten mahtava Motorola kukistetaan. Ja miten nälkä kasvaa, kunnes se sammuu.
Toimittaja Harri Saukkomaa on kirjoittajana ryöminyt Jorma Ollilan nahkoihin niin täydellisesti, että mahtaako hän enää koskaan palata ennalleen?
PEKKA ALAROTU
Jorma Ollila ja Harri Saukkomaa: Mahdoton menestys.
Kasvun paikkana Nokia.
480 sivua. Otava.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
