Kelirikkoleimikoidenarvo nousee kohisten
Lumien sulaessa ja metsäpohjien pehmetessä kelirikkoleimikoiden arvo nousee kohisten.
”Kelirikkokohteet ovat arvotavaraa, ja metsänomistajan kannattaa kilpailuttaa ne erityisellä huolella”, Järvi-Suomen metsänomistajien liiton johtaja Timo Leskinen sanoo.
Kelirikon aikaan korjuukelpoisten leimikoiden varannot hupenivat jo viime vuoden lopulla lähes tyhjiksi, kun talven tuloa jouduttiin odottamaan poikkeuksellisen pitkään. Nyt talvisten korjuukelien kesto näyttää epävarmalta.
”Kevään edetessä kelirikkokohteiden kysyntä on varmasti hyvä”, Leskinen ennakoi.
Alkuvuonna puukauppaa on käyty vilkkaasti myös Järvi-Suomessa. Aivan viime viikkoina tahti on hieman hidastunut.
”Markkina on kaksijakoinen. Havutukilla on hyvä kysyntä, mutta havukuidulla menekkivaikeuksia.”
Havukuitupuun kysyntä huolestuttaa Leskisen mukaan myös pitkällä tähtäyksellä. Metsäteollisuus on sulkenut tuotantolaitoksia, eikä uutta käyttöä ole syntynyt tilalle.
Sahat ovat ilmoittaneet, että kuitupuun ylitarjonta uhkaa jo rajoittaa niiden tuotannon kasvattamista, kun tukkien mukana tuleville kuitupuille tai sahauksessa syntyvälle hakkeelle ei tahdo löytyä ostajia.
”Tässä tilanteessa kalliin havukuidun tuonti rajan takaa tuntuu järjettömältä. Tuontipuu pahentaa entisestään asetelmaa”, Leskinen harmittelee.
JUHA KAIHLANEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
