Yle: Hallituksen info liittyy Suomen ja Viron välisen kaasuputken vaurioitumiseen
Ylen tietojen mukaan kaasuputken vuodossa ei olisi kyse onnettomuudesta.
Hallituksen odotetaan pitävän tiedotustilaisuuden koskien Suomen kansallista turvallisuutta tänään illan suussa. Kuva: Carolina HusuYlen saamien tietojen mukaan hallituksen yllättäen valmistelema tiedotustilaisuus liittyy Suomen ja Viron väillä kulkevassa kaasuputkessa havaittua vuotoa.
Havaitussa vuodossa ei ilmeisesti ole kyse onnettomuudesta. Epäillyn vuotokohdan lähistöllä on tällä hetkellä Rajavartiolaitoksen vartiolaiva Turva sekä merimiinojen etsintään ja tuhoamiseen tarkoitettu MHC Purunpää.
MT kertoi aiemmin tietoihinsa pohjaten, että hallitus valmistelee ilmeisesti kello 17 järjestettävää tiedotustilaisuutta, joka liittyy Suomen turvallisuustilanteeseen. Asiasta on uutisoinut myös esimerkiksi IL.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






