Taideväärentäjä etsii vanhoja maalauspohjia kirpputoreilta, mutta liian tuore maali paljastaa huijauksen nopeasti – väärennöksissä turvaudutaan vanhoihin kikkoihin

Kannettava röntgenfluoresenssispektrometri on kätevä taideteosten tutkimisessa, materiaalianalyytikko Seppo Hornytzkyj sanoo. Monien taideteosten siirteleminen on kallista tai jopa mahdotonta. Kannettavan laitteen avulla tutkija voi mennä teoksen luokse. Näin voidaan tutkia teoksia, joita ei ennen voitu tutkia lainkaan. Kuva: Juho Leskinen

Maallikon silmään Neitsyt Mariaa esittävä maalaus näyttää siltä, että se on hyvinkin voitu maalata 1600-luvulla Italiassa. Onhan se sentään Ateneumin takahuoneessa!

Toisaalta maallikko näkee myös taulun pintaan kirjoitetut sanat "kopio Sassoferrato". Kyseessä ei siis taidakaan olla mittaamattoman arvokas taideaarre.

Tutkijalta ei menisi kovin montaa tovia tämän teoksen aitouden tyrmäämiseen, edes ilman kopiotekstiä.

Mediassa on viime vuosina käsitelty näyttävästi suuria taideväärennöstapauksia. Kymmenen vuoden aikana ilmoitettujen rikosten vahinkojen arvo on liki 20 miljoonaa euroa.

Vaikka teknologia kehittyy valtavin harppauksin, luotetaan taideväärennöksessä samoihin keinoihin kuin jo 1960-luvulla.

Osa väärennöksistä on uusia töitä, joissa pyritään jäljittelemään taiteilijan tyyliä mahdollisimman tarkasti.

Väärennöksen uskottavuus kasvaa, jos siinä käytetään vanhoja materiaaleja. Kirpputorilta voidaan ostaa sopivaan aikaan maalattuja tauluja, joiden päälle väärennös maalataan. Vaihtoehtoisesti vanhalta pohjalta voidaan poistaa maalaus ennen väärennöksen luomista.

Valmista teosta voidaan myös muokata esimerkiksi lisäämällä maalauksen alakulmaan arvostetun taiteilijan väärennetty signeeraus.

Akvarellityöt ja piirustukset toteutetaan usein vanhalle paperille. Vaihtoehtoisesti paperia voidaan vanhentaa värjäämällä tai lämmittämällä.

Ateneumin takahuoneessa tarkastellaan Sassoferrato-kopiota sekä Hjalmar Munsterhjelmin Maisema Prienistä -maalausta sekä Albert Edelfeltin Alttaritaulun kopio (tai luonnos) -teosta. Kaksi oikeanpuoleista ovat aitoja. Kuva: Juho Leskinen

Poliisin apuna taideväärennöstapauksissa toimii Kansallisgalleria.

Ammattilainen osaa sanoa taideteoksesta paljon jo katselemalla sitä paljain silmin kunnollisessa valaistuksessa. Aluksi teos laitetaan kuin tunnistusriviin muiden oletetun taiteilijan saman ajan töiden kanssa ja tarkastellaan, ovatko värimaailma ja maalaustapa oikeita.

Paljain silmin ja mikroskoopin avulla voi nähdä paljon muutakin. Esimerkiksi öljyvärien pigmentit ovat nykyään hyvin hienojakoisia, kun taas aiemmin pigmenttirakeet olivat niin karkeita, että ne saattoi nähdä jopa paljain silmin.

Öljyväri myös vanhenee tavalla, jota on todella vaikea jäljitellä. Ikääntyessään väri muuttuu läpikuultavaksi, kun taas tuoreessa maalipinnassa ei tällaista ominaisuutta ole.

Vanhoja maaleja on hankala saada käsiinsä, sillä nykyään tiedämme, että esimerkiksi 1800-luvulla käytetyt väriaineet olivat myrkyllisiä. Valkoista saatiin lyijystä, sinistä koboltista ja vihreää kromista. Ennen käytettiin raskasmetalleja, nykyään suositaan orgaanisia pigmenttejä.

"Jos maalauksessa on titaanivalkoista, on väärennöstapaus selvä. Sitä ei ole yksinkertaisesti ollut olemassa vielä 1800-luvulla", Kansallisgallerian johtava konservaattori Kirsi Hiltunen sanoo.

Restauroinnissa on toki voitu käyttää uudempiakin värejä, mutta teosten aitoutta tutkittaessa näytteet otetaan alkuperäisiltä maalipinnoilta.

"Väärennökset muovaavat kuvaa taiteilijasta. Ja nämä väärennökset, joita markkinoilla liikkuu, eivät ainakaan paranna sitä mielikuvaa", Kansallisgallerian johtava konservaattori Kirsi Hiltunen sanoo. Seppo Hornytzkyj on samaa mieltä. Kuva: Juho Leskinen

Seuraavaksi suljetaan verhot, nostetaan suojalasit silmille ja naksautetaan ultraviolettivalo päälle. Se paljastaa tutkijalle, mitä maalauksen pinnalla oikein tapahtuu.

Mitä tummemmalta alue näyttää, sitä uudempi värikerros on kyseessä. Esimerkiksi vanhan maalauksen päälle väärennetty signeeraus paljastuu yhdellä silmäyksellä.

Signeerausta kannattaa tarkastella muutekin huolellisesti. Vuosikymmenten kuluessa melkein kaikkien maalausten pinta halkeilee, joten jos signeerauksen maali on valunut halkeamiin, on selvää, että maalaus ja nimikirjaimet eivät ole samalta ajalta.

Signeerauksen lisäksi UV-valo paljastaa myös muita jälkikäteen tehtyjä lisäyksiä. Tuore esimerkki on oikeudessakin käsitelty väärennöstapaus, jossa ilmeisesti Keski-Euroopasta ostettuun talvimaisemaan on maalattu talvinen mökki. Niin teos on saatu sopimaan virolaisen taidemaalari Julius von Kleverin tuotantoon.

Nyt on aika kurkata maalikerrosten alle. Siinä apuna toimivat infrapunasäteet. Monet taiteilijat luonnostelevat maalauspohjalle ennen siveltimeen tarttumista. Tutkijalla täytyy olla tietoa siitä, millainen viiva on taiteilijalle ominainen.

"Piirustukset ovat hirveän paljastavia. Albert Edelfelt on ollut jumalattoman hyvä piirtämään, samoin Helene Schjerfbeck. Jos kyseessä on väärennös, kädenjälki ei ole yleensä niin kaunista", Hiltunen sanoo.

Väärennösten tunnistaminen vaatii siis valtavaa tietomäärää taiteilijoiden tyylistä, väripaletista ja työskentelytavoista.

Infrapuna paljastaa myös, jos teoksen alkuperäinen signeeraus on maalattu piiloon ja päälle on lisätty toisen taiteilijan nimi.

"Se on todella yleistä. Jos esimerkiksi hävitetään teoksesta Matti Karppasen nimi ja maalataan tilalle Ferdinand von Wrightin nimikirjoitus, taulun arvo kymmenkertaistuu heti", Hiltunen vertaa.

Myös röntgensäteilyä hyödynnetään maalausten tutkimisessa, sillä se paljastaa kankaille maalatut raskasmetallit, jotka ovat tyypillisiä vanhemmissa teoksissa.

Neitsyt Maria rukoilee -teos on kopio italialaisen taidemaalari Sassoferraton maalauksesta The Virgin in Prayer. Maallikon voi olla vaikeaa erottaa kopiota aidosta teoksesta. Kuva: Juho Leskinen

Materiaalitutkimuksen puolella kannettava röntgenfluoresenssispektrometri on tutkijan tärkeä apuväline.

"Röntgensäteily kohdistetaan pienelle värialueelle. Säteily saa väriaineessaaikaan toisenlaista röntgensäteilyä, koska väriaineiden sisältämät alkuaineet alkavat säteillä. Spektrometrilla havaitaan siis suuri määrä alkuaineita, joista voidaan päätellä käytettyjä väriaineita", materiaalianalyytikko Seppo Hornytzkyj kertoo.

Monista väriaineista ei kuitenkaan päästä varmuuteen ilman näytteenottoa. Muutamien värihippusten ottaminen tutkimusta varten ei vahingoita tarkasteltavaa teosta, itse asiassa enemmän pigmenttirakeita lähtee irti aivan tavallisessa teoksen pintapuhdistuksessa vanupuikolla.

Ateneumin tutkimushuoneista löytyy suuri joukko muitakin laitteita, joita voidaan hyödyntää teosten tutkimisessa.

Kansallisgalleriasta annettu lausunto on aina monen tutkijan yhteistyön tulos. Konservaattori, materiaalitutkija ja taidehistorioitsija antavat tietoa omasta näkökulmastaan.

Taideteos on helpompi todeta väärennökseksi kuin sataprosenttisella varmuudella aidoksi. Liian uusi väriaine paljastaa kiistatta väärennöksen, mutta aidoksi uskottujen teosten suhteen tutkijat ovat varovaisia. He muotoilevat, että eivät voi kiistää, etteikö teos voisi olla aito.

Aito taidelöytö tarvitsee myös uskottavan historian. On pystyttävä löytämään esimerkiksi maininta taulusta taiteilijan itsensä kirjoittamasta kirjeestä tai muuten selvitettävä teoksen omistajalinja.

"Tarvitaan pomminvarma ketju, jossa ei ole välissä mitään hammaskeijutarinoita", Hornytzkyj naurahtaa.