Uutistausta: Syntyykö se sittenkin – määräaikaisena?

Toukokuussa sopimus kaatui sadan tunnin työajan lisäykseen, ja loppukesälläkin työajan pidentämiseen.

Eduskuntavaaliehdokas Juha Sipilä (kesk.) halusi sopimuksen jo ennen hallituksen muodostamista. Neuvoteltavina asioina hän mainitsi ensimmäisen työntekijän palkkaamisen, työaikapankit, koeajan pidentämisen ja työeläkemaksun väliaikaisen alentamisen (MT 27.3.2015).

Kahdesti kaatuneet sopimusyritykset johtivat siihen, että hallitus päätti esittääkin ylityö- ja sunnuntailisien leikkauksia, sairastamista omalla rahalla, lomien lyhentämistä ja kirkollisten arkipyhien palkattomuutta.

Lista oli ay-liikkeen mielestä sodanjulistus.

Sipilä puolestaan sanoi, ettei hän lähde enää kolmannelle neuvottelukierrokselle.

Muutaman yön yli nukuttua äänet ovat muuttuneet.

Sipilä vetosi vielä kerran vaihtoehtojen tuomiseksi, takarajana keskiviikko.

Toimihenkilöiden STTK ja korkeakoulutettujen Akava aikovat niin tehdäkin, ehkä SAK:kin, kunhan perjantain lakkopöly on laskeutunut.

SAK:n tilanne on kuitenkin muita hankalampi. Joukot on nyt saatu liikkeelle porvareita 
vastaan ja puheenjohtaja Lauri Lylyn neuvotteluvara on hyvin kapea. Hänen niskaansa hönkivät maan seisauttavat kuljetusala, metalli, paperi ja palveluala.

Periksi ei voi antaa, ainakaan lakkopäivän alla.

Siksi Lyly ei hyväksy mitään numerotavoitteita vaan puhuu mieluummin lisävapauksien antamisesta järjestäytymättömille työnantajille kuin jäsenistönsä etujen heikennyksistä.

Lyly tietää osuvansa arkaan paikkaan. Hallituspuolueissa työnantajien EK:ta on alettu 
katsoa vinosti, sillä sen avaukset ovat olleet vähissä ja lähinnä nyökyttelyä hallituksen 
ideoille. Jopa EK:n halun paikalliseen sopimiseen on havaittu olevan julkisuudessa nähtyä pienempää, sillä se söisi järjestön valtaa.

Ay-liikkeen kiivastuminen on toki ymmärrettävää. Jos jäsenistöltä uhkaa lähteä palkasta kaksinumeroisia prosentteja, kuten leipureilta ja maatalouslomittajilta, sitä ei voi niellä talouskasvun ja viennin viriämisen nimissä.

Kyräilyä aiheuttaa myös epäily siitä, että julkispuolen ja pienipalkkaiset eivät tule saamaan menetyksistään 
kompensaatiota, mutta moni yritys voi sujauttaa työntekijöilleen sopivia raha- tai vapaabonuksia lomien ja lisien korvaamiseksi.

Mikä olisi siis kaikkien 
nieltävä vaihtoehto?

Määräaikainen laki, jonka takarajana olisi hallituskauden loppu, talouskasvun alku tai määrävuodet.

Epäilijät huutavat heti, että myös autoveron piti olla määrä­aikainen, mutta pysyvähän siitä tuli.

Hallitukselle väliaikainen laki olisi tuonut monta etua: kansa olisi voinut olla valmis seisomaan vaikka päällään muutaman vuoden, jos kiristykselle on näkyvissä loppu. Oikein rohkea hallitus lupaisi reippaan kasvun alettua lomarahoille takaisinmaksuajan ja pienen koronkin.

Hallitus on pohtinut vakavasti määräaikaista työehtojen leikkauslakia, mutta sitä ei otettu Sipilän pakkiin. Kokonaan sitä ei liene kuopattu vieläkään, jos kaikki kortit katsotaan. Siihen viittaa se, että Sipilä ehdotti keskiviikkona jälleen entisiä ehdotuksia: lomarahat pois tai työaikaa lisää.

Ay-liikkeen kannattaisi katsoa näitä vielä kerran. Vuorolisien leikkaus vie psykologisesti enemmän työmotivaatiota kuin ”ylimääräisen” palkan nirhaus.

Entinen työministeri Lauri Ihalainen (sd.) on patistellut osapuolia takaisin pöytään ja nykyinen Jari Lindström (ps.) ihmettelee, kun alunperin ehdotettu 15 minuutin työajan pidennys ei kelvannut.

Kumpikin osapuoli on – toivottavasti – yhtä huolissaan työpaikoista ja maamme tulevaisuudesta. Mutta tuovatko leikkaukset kilpailukykyä, pelastuvatko palvelut ja lisääntyvätkö työpaikat, jää kokeiltavaksi.

Työmarkkinaruuvilla kokeilevaa yhteiskuntaa ei olisi voitu synnyttää kuin tällä hallituskokoonpanolla, vaikka hallituksella ovatkin pelissä oma sekä Suomen arvovalta ja luottoluokitus.

Kannatusluvuissa näkyy jo, että kokoomus elää vaalilupaustensa mukaan, mutta keskustaa ja perussuomalaisia aletaan rankaista, vasemmistoa taas palkita. Hallituksella on poikkeuksellisen suuri paine onnistua.