ikivihreät Tunnetta ja tulkintaa Euroviisuissa
”La dolce vita,
on ollut kaikki tuo suloista niin.
La dolce vita,
ei aihetta kyyneliin.”
Anneli Saaristo (s. 1949) edusti Suomea Lausannen Eurovision laulukilpailussa vuonna 1989 kappaleella La Dolce Vita (Ihana elämä).
Matti Puurtisen säveltämää ja Turkka Malin sanoittamaa laulua ei pidä sekoittaa samannimiseen Federico Fellinin vuonna 1960 ohjaamaan elokuvaklassikkoon.
Kappaleen teksti oli alun perin laadittu tuolloin vielä tenavatähtenä tunnetulle Jonna Tervomaalle, mutta se päätyi lopulta Saariston ohjelmistoon.
Laulu menestyi yllättävän hyvin Euroviisuissa, joissa Suomi on perinteisesti kerännyt niukat pistesaaliit. Seitsemännen sijan saavuttanut La Dolce Vita oli siihen asti Suomen paras viisusijoitus suhteutettuna osallistujavaltioiden määrään.
Latinohenkinen sävelmä sai kiitosta Saariston ammattitaitoisesta tulkinnasta, jolle lisämausteensa antoi flamenco-vaikutteinen kitara. Tahtipuikoissa kisoissa oli legendaarinen, euroviisukapellimestarinakin tunnetuksi tullut Ossi Runne.
”Minä sammutin elämän janoa vaan,
minä osasin onnea anoa vaan.
Jälkeen kaiken nyt saatan sen sanoa vaan,
La dolce vita.”
Sävelmän suosiosta kertoi se, että Anneli Saaristo sai samana keväänä uransa ensimmäisen kultalevyn La Dolce Vita -nimisestä albumistaan, joka myi jalometalliin oikeuttavat 25 000 kappaletta.
Tunnelmaa tosin latistivat hieman kotimaan kriitikoiden penseät arviot kappaleesta jo ennen kisoja.
La Dolce Vita pärjäsi hyvin myös Yleisradion vuonna 2006 järjestämässä kansanäänestyksessä Suomen kaikkien aikojen parhaasta euroviisusta.
Toiseksi tulleen kappaleen eteen kiilasi vain Lordi-yhtyeen Hard Rock Hallelujah, joka on toistaiseksi ainoa sinivalkoinen viisuvoittaja.
Anneli Saaristo on konserttisalien lisäksi esiintynyt teatterilavalla sekä valkokankaalla. Hänen tunnetuin elokuvaroolinsa lienee toinen naispääosa Timo Koivusalon elokuvassa Kaksipäisen kotkan varjossa vuodelta 2005. Saaristolle myönnettiin vuonna 2011 taiteilijaeläke.
Euroviisut järjestetään tänä vuonna Ruotsin Malmössa, jossa Suomea edustaa Krista Siegfrids kappaleella Marry Me. Laulukilpailun finaali on huomenna lauantaina.
RIKU-MATTI AKKANEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
