Paineita pedoista
Suomen neljästä suurpedosta eniten paineita aiheuttavat karhu ja susi.
Kirjoitin jo kesäkuun lopussa kommentin karhunpyyntilupauutiseen, että karhuhaitta siirtyy länteen. Itärajan
lähelle on muutaman vuoden ajan myönnetty pyyntilupia niin paljon, että kanta
on alkanut harventua. Keski-Suomi ja osa Pohjois-Hämettä sekä Pohjanmaata ovat nyt Suomen tiheintä karhualuetta.
Kuusi karhua yhdessä keskisuomalaisessa riistakamerakuvassa antaa esimakua siitä, mikä tilanne on nyt. Entä muutaman vuoden kuluttua?
Karhut tuovat kuluja ja paineita
mehiläistarhaajille ja karjanomistajille. Osansa paineista saavat säilörehun tekijät.
Ympäri tiluksia olevia rehupaaleja on mahdotonta suojata karhuilta.
Kaikki marjastajat eivät halua karhun kanssa samalle mustikkapaikalle.
Vaikka karhu onneksi useimmiten väistää ihmistä, sen läsnäolon mahdollisuus saa arimmat jättämään marjat metsään.
Etelä-Savossa ja Keski-Suomessa on tänä kesänä kärsitty roskiskarhuista, jotka tulevat pihoihin helpon ruuan toivossa eivätkä pelkää ihmistä.
Roskiskarhujen karkottaminen, jopa nukuttaminen ja siirtäminen on säännöllistä puuhaa esimerkiksi USA:ssa ja
Kanadassa. Toivottavasti Suomessa ei tuhlata viranomaisten tai vapaaehtoisten resursseja liian kesyjen karhujen kyyditsemiseen erämaahan.
Poliisi joutuu harkitsemaan, milloin karhusta on vaaraa hengelle ja terveydelle. Toisessa vaakakupissa on uhan kohteeksi
joutuneen ihmisen tai ihmisten huoli, toisessa ministeriön määräykset, EU-
direktiivit ja yleinen mielipide.
Poliisin määräys liian kesyksi käyneen karhun tappamiseen tuntuu nyky-Suomessa irtoavan helpommin kuin sudentappolupa.
Itärajan läheisyydessä rajavartiosto on ryhtynyt tehostetusti valvomaan karhun metsästystä. Ihmettelen, jos metsästäjä tuomitaan metsästysrikoksesta tapauksessa, jossa hän on laskenut koiransa
karhun jäljille läheltä haaskaa.
Metsästyslainsäädäntöä tulisi karhunpyynnissä muutoinkin tarkistaa. Onko muka moraalisesti hyväksyttävämpää ampua valkohäntäpeura porkkanakasalle kuin karhu kaurapeltoon?
Joka vuosi joudutaan jäljittämään
haavoittuneita karhuja, joita on ammuttu
nopeaan vilaukseen tai toivottomaan
risukkoon. Eikö olisi varmempaa ampua tappava laukaus ruuan ääressä – vaikka haaskalla – paikallaan olevaan karhuun? Näin tehdään Pohjois-Amerikassa,
Kanadassa ja Venäjällä.
Karhun metsästyskielto haaskalta ja muulta ravintohoukuttimelta on käsittääkseni peräisin ajalta, jolloin karhuja sai pyytää vapaasti ja pelättiin niitä
ammuttavan liikaa. Nythän saalismääriä säädellään tiukasti pyyntiluvilla.
Suurpedot tuovat paineita myös kuntien talouteen. Lasten koulukyytien järjestäminen suurpetovaaran takia maksaa.
Suurpetojen aiheuttamien vahinkojen
korvaaminen maksaa useita miljoonia vuodessa. Toisin kuin hirvien metsävahinkokorvaukset, suurpetorahat
otetaan veronmaksajilta.
Poron tai karjan omistaja, jonka eläimiä suurpeto on tappanut tai raadellut, on ehdottomasti korvauksensa ansainnut. Kaikkia petojen tappamia poroja ei edes löydetä, saati korvata.
Joka väittää, että esimerkiksi susi
tappaa vain syödäkseen, ei ole nähnyt viimeviikkoisen kaltaista lampaiden
hävittämistä. Äänekoskella susi tai sudet raatelivat hengiltä tai henkihieveriin liki
20 lammasta. Yksi oli syöty kokonaan, kaksi muuta puoliksi. Loput lojuivat
tapettuina eri puolilla laidunta.
Korpit ja muut varislinnut sekä pienemmät pedot olisivat ne lampaanraadot aikaa myöten hyödyntäneet, eivät sudet.
Suurpedoista on kieltämättä myös hyötyä. Susi ja ilves tappavat myös pienempiä petoja, kettuja ja supikoiria, jotka verottavat esimerkiksi metsäkanalintuja.
Kylkiäisenä ilves tai susi saattaa saada ketusta tai supikoirasta kapia aiheuttavan syyhypunkin.
Hirvikannan säätelyssä ovat kohta
kilpasilla ihminen ja susi.
Suurpetotutkija Ilpo Kojola esitti
hiljattain, että susireviireillä pitää
hirven pyyntilupia vähentää 30, jopa 40 prosenttia, jotta susille riittää syötävää. Susilauma kun tappaa yhdestä kahteen hirveä viikossa.
Tutkijakin arveli, että asiasta nousee meteli.
Niin nousee.
reijo.vesterinen@
maaseuduntulevaisuus.fi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
